ROADTRIPPING ITALY – PT. 1

11.09.2018

 

*Postaus sisältää mainoslinkkejä*

Kolme reissua peräkkäin, josta suoraan häihin ja festareille. Voin sanoa että muistikortit täyttyivät ja 12000 kuvan läpikäymisen jälkeen olen vihdoin muokannut mun kuukaudentakaisten reissujen kuvat teillekin jaettavaksi (kyllä, räpsin kuvan kaikesta). Noista tietty blogiin ja instagramiin valikoitui vain kourallinen, mutta kuitenkin sen verran suuri määrä että jaan hieman postauksia useampaan osaan. Moni tiedättekin, että Italiaan mun olisi tarkoitus lähteä poikaystävän kanssa suoraan palattua Maltalta, mutta Onnin sairaalareissun ja poismenon vuoksi tämä reissu alkoi myöhemmin kuin alun perin tarkoitus. Jouduttiin vähän karsimaan reissusta pois, mutta silti kerettiin nähdä paljon, vaikka pari paikkaa tulikin koluttua nopeammin kuin alun perin tarkoitus. Uudet lennot, uusi vuokra-auto ja matka alkoi lentämällä Roomaan, josta ajettiin Napolin ohi pieneen kaupunkiin lähellä Amalfin rannikkoa.

Uikkari: Women’s Secret

Tätä ensimmäistä lukuunottamatta, valittiin hotellit matkatessa eteenpäin, ilman suurempia suunnitelmia missäpäin tulisimme seuraavan yön viettää. Tietenkin vähän oli reissua mietitty, kun takaisinpäin lennot olivat pohjois-Italiasta Milanosta kotiin, mutta etukäteen ei oltu kummemmin tutkittu reittiä. Yleensä itse olen neuroottinen ja tykkään suunnitella ja tutkia hotelleja, mutta tällä reissulla aivot olivat sulaneet ja keskittyminen oli kadonnut kokonaan, niinpä poikaystäväni saa kaiken kunnian kaikista meidän upeista yöpymispaikoista reissun aikana. En haluaisi vähätellä toista, mutta olin aika yllättynyt kuinka onnistuneesti hän löysi täydelliset majoitukset alusta loppuun 😀

Meidän ensimmäinen hotelli sijaitsi tosiaan Napolin ulkopuolella Castellammare di Stabia-kaupungissa ja sen nimi oli Hotel dei Congressi. Huoneesta en itkujen keskellä muistanut ottaa kuvia, itse hotelli ja huoneet olivat aika “perus”, mutta uima-allas ja pihat olivat upeat ja vietettiin täällä pari päivää. Tarkoitus ei ollut olla pienessä paikassa niin pitkään, mutta raskaan reissuunlähdön takia päätettiin kerätä täällä voimia. Uusien lentojen kanssa säätäminen, autonvuokraus sotkut joihin meni monta tuntia lentokentällä ja ajomatka iltaa myöten Roomasta etelään olivat verottaneet meitä molempia, ja samaan aikaan taustalla oli mun elämäni suurin henkinen väsymys Onnin takia. Täällä tuli tosiaan levättyä ja otettua aurinkoa ilman suurempaa ohjelmaa, ja itkettyä pahimmat itkut.

Hotellilla oli myös kattoterassi, josta oli parhaat näkymät auringonlaskuihin ja kuuluisalle Pompejin tuhonneelle Vesivius-tulivuorelle.

Paita: & Other Stories / Hame: Asos / Aurinkolasit: Rayban *saatu*

Castellamare de Stabian kaupunki oli väkisinkin kaunis, kun Italiassa oli, mutta ehkä hieman likainen. En suunnistaisi sinne muuten reissulle, ellei olisi tekemässä samaa kuin me kaksi, eli ajelemassa eteenpäin ilman aikatauluja. Kuitenkin, sieltä huokui ihana paikallinen tunnelma, ja muistutti tästä syystä mua Santa Cruzista Teneriffalla. Rannassa oli kivoja pieniä ravintoloita, esimerkiksi tämä Banco 41– missä syötiin yksi ilta, ja tietty Napolin lähellä ollessa oli reissu pakko aloittaa myös pizzalla, jotka tuolla olivatkin loppuen lopuksi matkan parhaat, vaikka ei edes kummoisessa paikassa niitä syöty. Monesti Italiassa parhaat pastat ja pitsat löytyykin nimenomaan niistä ravintoloista mitkä eivät päällepäin hohda ylellisyyttä.

Täältä matka jatkui Amalfin rannikolle, joka myös minulla on ollut pidempään bucket list:llä. Kuvankaunista etelä-Italian rannikkoa, jonka tällä kertaa näimme vain päiväreissun ajan. Tänne olen ehdottomasti joskus vielä tulossa tekemään oman erillisen reissun ajan kanssa, kun jäi nyt lyhyeksi. Ajettiin Salernon kaupunkiin, josta otettiin tunnin kestävä lautta Positanon kalastajakylään. Oltaisiin voitu ajaa koko matka, mutta pitkä ajomatka mutkittelevalla kalliolla rannikkotiellä ei houkuttanut poikaystävääni, ja teki hyvää hänelle saada aina välillä lepotaukoa ajamisesta.

Positano on kieltämättä yksi kauneimmista paikoista mitä olen nähnyt, mutta rehellisesti sanottuna väenpaljous ja turismi oli ahdistavaa. Oltiin siellä sesonkiaikaan, todella kuumana päivänä ja kun ylös alas mentiin rappusia ja mäkiä tutkiessa kylää, niin se paikka menetti nopeasti hohtoa joka bloggaajien instagrameista välittyy. Kuitenkin, en täysin halua lytätä paikkaa, mutta tästä kohteesta unelmoiville suosittelen eri vuodenaikaa. Itse ehdottomasti haluan palata takaisin uudestaan, paremmilla fiiliksillä ja enemmän ajan kanssa. Tuolla olisi riittänyt vaikka mitä kuvattavaksi, ja rannallakin olisi ollut kiva löhöillä värikkäiden aurinkovarjojen alla. Paikka on kuitenkin todella pieni, niin pari päivää varmasti riittää ensi kerraksi, ja haluankin tutustua myös muihin pikkukyliin rannikkoa pitkin.

Mutta, jos teilläkin haaveissa nähdä Positano, ehdottomasti voin suositella tuota päiväretkeä lautan kanssa (sen sai varattua netistä ja niitä meni useampi päivässä), tai yhdeksi yöksi vain. Hotellien hinnatkin tuossa ihan keskustassa on pilvissä, niin senkin takia lyhyempi reissu ei ole huono idea. Mutta joku kerta aion vielä palaa ja tuhlata rahaa johonkin noista överihienoista majoituksista tuossa kukkulalla ja täyttää kliseisesti instagramin niilläkin kuvilla sitten 😀 Positano oli myös täynnä ihanaa keraamikkaa ja astioita, jotka ei nyt mahtuneet mukaan, niin tulevaisuudessa pitää mennä shoppailemaan kunnon astiastot jotka tilaa kotiinkuljetuksella. Jos vaan voisin, tilaukseen menisi myös pyöreä pöytä sitruunakuosilla, mutta niissä hintalaputkin ovat jo ihan omaa luokkaa, että ehkä sitten myöhemmin elämässä.

Mekko: Na-kd.com *saatu* / Laukku: Rock N’ Rose / Kaulakoru: Asos / Aurinkolasit: Zara / Sandaalit: Zara

 

Positanosta takaisin iltalautalla ja ajettiin meidän maalaishotellille Hotel Scapolatiello  Cava Dei Tirreni -kylässä kukkuloilla. Tämäkin oli poikaystäväni tekemä löytö, ihana hotelli lähellä Salernoa, josta lautta lähti. Tässä hotellissa oli niin kauniit puutarhat monella eri tasolla, täynnä kynttilälyhtyjä, viiniköynnöksiä ja patsaita. Isojen puutarhojen vuoksi aina löytyi hiljainen nurkka, missä muita hotellin asukkeja ei ollut lähistöllä. Vietettiin myös täällä yksi päivä altailla, ennen kuin lähdettiin ajamaan pohjoista päin. Täällä oli reissun paras aamupala, paljon monipuolisempi kuin muissa hotelleissa. Jos olen jotakin oppinut lukuisilla Italian reissuillani, niin lähestulkoon kaikissa hotelleissa on aina sama kroisantti-leikkele-juusto-appelsiinimehu-kahvi aamupala, ja tätä kaavaa harvemmin rikotaan. Monipuolisuus on harvinaista, mutta tässä paikassa oli todella moderni kattaus, ja oikein mehubaari, chia-kipot ja terveys-shotit.

Jos hotelli ei ollut jo muutenkin tarpeeksi idylli, myös meidän huone oli niin söpö raitatapeteilla. Kaikissa meidän reissun hotelleissa oli myös todella kiva, kun huoneissa oli aina omat parvekkeet, ja niin myös täälläkin.

Bikinit: Oysho

Aikamoisella ryminällä tämäkin postaus maantieteellisesti etenee, sillä seuraavaksi oltiinkin jo matkalla Toscanaan päin. Nauratti kun joka kerta kun Teneriffalla vuokrattiin auto, se oli Fiat 500, ja Italiassa päädyttiin jälleen saamaan sama auto. Taas kerran tuli siis pölyimurilla painettua kaasua muiden autojen seassa. Tämä oli meidän molempien ensimmäinen kerta tuolla päin Italiaa, ja meidät molemmat yllätti, kuinka aivan joka paikassa on kaunista. Toisin kuten pienessä Positanossa, tuolla oli loputtomiin viiniköynnöksiä ja sypressipuita, mutta ei yhtäkään turistia kenen kanssa niitä tarvitsisi jakaa. Näistä maisemista sai nauttia täydessä hiljaisuudessa ja se ehdottomasti kelpasi meille. Tietty varmasti Toscanassa on myös alueita ja kaupunkeja, joissa on enemmän vilinää, mutta me (onneksi) eksyttiin keskelle maaseutua lähelle pikkukyliä.

Teema jatkuu, ja tämänkin hotellin löysi poikaystäväni. Ihana maalaistalo kukkulalla Villa Barberino , joka koostui monesta rakennuksesta. Täällä myös oli uima-allas, ja me ei siellä syöty, mutta korkean tason Michelin-mainittu ravintolakin. Vaikka täysin tykästyttiin tähän hotelliin, wifi ei toiminut lähestulkoon ollenkaan, paria sekuntia päivässä lukuun ottamatta, ja siihen menee aidosti hermo. Ei toimiva wifi on pahempi kun ettei sitä olisi ollenkaan.

Paita: Zara / Hame: Odd Molly *saatu* / Kengät Musse & Cloud / Laukku: Bershka

Paita: Asos / Hame: Asos / Kaulakoru: Asos / Pompula: Asos 

Käytiin myös vähän pyörimässä ja syömässä läheisessä kylässä San Giovanni Valdarno. Paikallista pizzaa ja ähkynä pallona takaisin hotellille.

Myös täällä meidän huone oli niin söpö, en vaan keksi muutakaan sanaa kuvailemaan tätä. Ja meidän verhoissa oli amppareita! Noi verhot haluaisin kotiin mukaan.

Ylemmässä kuvassa näkyykin mun loma-mood, kun lähdettiin päiväretkelle lähistöllä sijaitsevaan viinitilaan. Otettiin viininmaistelu, jonka jälkeen mentiin pyörimään muualle tilalla ja viiniköynnösten sekaan. Niin kuin aiemmin mainitsin, tuolla oli niin ihanaa olla keskenään hiljaisuudessa, pois lukien paria työntekijää pihoilla. Kuuma päivä, viinilasi kädessä ja sirkat soittelivat taustalla, kelpaisi tälläkin hetkellä kun katsoo harmaata rankkasade maisemaa ikkunasta. Viinitila oli Castello Monterinaldi, ja viininmaistelu tuolla oli vain 5 euroa per henkilö. Meille lähti mukaan pullollinen punkkua nautittavaksi illaksi, kun poikaystävän ollessa autolla piti toisen sylkeä kaikki pois samalla kun tyttöystävä tissutteli vieressä. Ostettiin myös pullo balsamicoa tuliaisiksi kotiin.

Paita: Zara / Hame: Chiquelle *saatu* / Kengät: Mango

Viinitiloilta mentiin vielä hotellille ja puistoon kahdestaan viettämään treffi-iltaa. Oltiin haettu kaupasta balsamicon kylkeen jälkkäri-juustoja ja hedelmiä ja istuskeltiin suihkulähteen äärellä, samalla kun taustalla kuului hotellilla järjestettävien häiden musiikkia ja puheensorinaa. Meidän hotellit olivat juuri sellaisia, että sesonkiaikaan aivan varmasti tulee todistettua häät jos paritkin, ja niin meille kävikin. Edellisessä ja myös tässä Toscanan hotellissa molemmissa oli suuret häät samaan aikaan kun mekin siellä vierailtiin.

Puolessa välissä reissua ollaan, seuraavassa postauksessa sitten loputkin meidän matkasta 🙂 Vaikka paljon kuvia räpsinkin, muistakaa käydä myös tsekkaamassa instagram-stories osiosta kuvat ja videot, siellä näkyy myös juttuja mitkä ei blogiin asti päätyneet.

Kuukauden kuulumisia

22.08.2018

 

Siitä on nyt neljä viikkoa ja kaksi päivää kun Onni lopetettiin. Huomenna täysi kalenterikuukausi. Vielä en ollut videolla asiasta puhunut, postauksen loppuun liitän höpöttelyt siihen aiheeseen liittyen, mutta myös parista muusta aiheesta juttelen. Kuitenkin, asiasta puhuessa, mun ajatukset  lyö ihan tyhjää ja punainen lanka puuttuu, niin ajattelin myös vähän samalla blogiin kirjoittaa samoja ajatuksia.

Kyllä mä tiiän, että moni siellä miettii että voiko kuukauden jälkeen vielä itkettää tai olla niin surullinen, kuin mitä mä vielä olen. Samalla kun moni teistä ymmärtää koiran rakkauden, niin moni myös ei. Se voi tuntua ruudun toisella puolella osalle teistä oudolta, että jaksan vielä asiassa velloa. Tämä on mun kohdalla pitkään ollut somen varjopuolia, tuhansilla ihmisillä on aina omat mielipiteensä ja kokevat, että asiasta riippumatta heillä on oikeus ne myös tulla sanomaan. Ja mua harvemmin kiinnostaa, jos joku haluaa asioista keskustella tai väitellä, tottakai seuraajillakin on oikeus kommentoida negatiivisesti tai antaa palautetta. Mutta on tiettyjä hetkiä elämässä, missä ei oikeastaan tippaakaan kiinnosta, mitä mieltä muut ovat. Kun mä olen menettänyt elämäni rakkauden, ja itkenyt sen vierellä kun samalla tunnen kun sen sydän lopettaa sykkimästä, niin mielentila näihin ajattelemattomiin kommentteihin on aika nollassa. Huomaan, että olen sulkeutunut tosi paljon entisestä somettaja minästä. Niin kuin videollakin sanoin, välillä jotkut tuntuvan olettavan, että vain koska joku tubettaa tai on suuresti seurattu, se oikeuttaa sanomaan mitä vain. Meidän vloggaajien elämä ei ole saippuadraamaa tai näyttelemistä, ja kannattaa aina muistaa, että somepersoonan takana on oikea henkilö. Enkä edes puhu vain itsestäni, vaan yleisestikin mitä huomannut, että vaikka monet ansaitsevat kritiikin, jossain menee raja ja kaikki kommentit eivät ole rakentavaa kritiikkiä tai niistä ei ole mitään hyötyä kuin yrittää loukata, satuttaa tai pönkittää itseään. No joka tapauksessa, tässä viime kuukauden juuri tästä syystä olen mieluummin pitänyt tunteita itselläni, niin henkilökohtaisia ja raskaita asioita, jotka eivät kuuluisi muiden riepoteltaviksi, ihan sama mikä toisen oma “se on vain koira” -mielipide olisikaan.

Mutta, kuitenkin näitä ihmisiä onneksi ei ole prosentuaalisesti läheskään niin montaa, kuin ne sadat teistä, jotka ootte lähettäneet ihania tsemppejä ja osanottoja. Vaikka en kaikkiin henkilökohtaisesti kerinnyt vastaamaan kunnolla, jokainen merkitsi todella paljon ja aina lämmittää nähdä kuinka paljon hyviä tyyppejä siellä seurailee.

“Somettaminen” on siitä jännä asia, että se on niin henkilökohtainen ammatti. Kuten sanoin aiemmin, helposti voin lisäillä instagramiin kevyitä lomapäivityksiä ja biksukuvia, mutta kuitenkin tämä kaikki pyörii itsensä ympärillä. Kun koiran kuoleman jälkeen olisin voinut palata (surullisena) vaikkapa toimistoduuniin, niin tässä bloggailussa on se, että en mä välttämättä halua tästä asiasta kuitenkaan vielä puhua tuhansille. Se vaatii oman aikansa, ja sori kun ollut kuulumisten suhteen hiljaista.

No, mitä mulle sitten kuuluu… Tämä asia on oikeasti vaivannut mua niin paljon. Kaksi ekaa viikkoa näin joka yö painajaisia asiasta ja heräsin monesti kylmään hikeen, halaillen Onnin pientä hupparia, joka mulla oli reissuissakin mukana. Kun painajaiset loppu, pyörii mun koira joka yö mun unissa muutenkin, ja aamuisin on herättävä todellisuuteen, että se ei enää nuku mun pään vieressä.

Onneksi Topi on täällä, en osaisi kuvitellakaan tyhjyyden tunnetta, jos olisi ollut pelkkä Onni ja olisin menettänyt koira-rakkauden kokonaan. Kuitenkin, monissa asioissa huomasin odottavan Onnin reaktiota. Pikkuhiljaa alan tottua, että vessan oven voi laittaa kiinni mentäessä suihkuun, sillä pikkuinen ei ole enää tapansa mukaan tulossa kurkkimaan oven raosta puolen minuutin välein, että olenko vielä siellä. Topi vetää lenkin jälkeen yhden spurtin, kunnes tajuaa, että kaveri ei ole riehumassa vieressä, ja innostus laskee.

Poikaystävä oli myös hakenut Onnin tuhkat postista ja oon varmaan sata kertaa alkanut katsomaan hautapaikkaa ja muistokiviä, mutta joka kerta se jää kesken kun en saa asiaa hoidettua loppuun. En ole varmaan koskaan ollut henkisesti näin väsynyt ja nukahdan aina samantien kun menen sänkyyn iltaisin.

Moni on kysellyt Topin voinnista, siitäkin puhun enemmän videolla, sillä on selkeää masennusta. Samalla kun annetaan sille paljon rakkautta, yritetään myös pysytellä normaalissa arki-rutiinissa, jotta toinenkin tottuisi. Kokoajan se vielä odottelee kaveria kotiin.

Nyt jo alkaa olla parempia päiviä, ja ei ihan kokoajan itketä. Aika paljon mä myös vielä yritän peitellä huonoa oloa, vaikeinta se on silloin kun on pitkään muiden ympärillä. Mutta ei ole vielä päivääkään mennyt, kun en itkisi edes vähäsen, olisipa se sitten Kreikassa altailla aurinkolasien takaa tai hääsviitissä salaa yksin vessassa. Ainut keneltä sitä on mahdoton peitellä on poikaystäväni.

Ja vaikka tiedän tehneen Onnin kannalta parhaan päätöksen, mulla on ollut myös todella valtavia syyllisyydentunteita. 16 vuotta se koira antoi mulle ja hetkittäin tuntuu, että luovutin sen suhteen liian aikasin. Yhtenä päivänä se hilluu iloisesti nuuhkien nurkkia mökillä ja seuraavana ei ole enää olemassa, ja päätös oli yksin minun. Kuten sanoin, tiedän että päätös oli oikea, mutta on myös hetkiä, että tietoisuus tuosta asiasta nakertaa mua sisältä.

Mutta samalla kun on ollut paljon surua ja puolet ajasta tuntuu menevän hieman sumussa, niin on mulla paljon myös kivoja hetkiä. Molemmista reissuista osasin myös nauttia ja auringon alla oleminen helpotti, vaikka kauhea ikävä Topia olikin. Mun poikaystävä on maailman paras ja hänen kanssa ollaan keskitytty yhdessä surutyöhön ja pieniin hetkiin perheenä kolmistaan Topin kanssa.

Kuukausi sitten oli hirveä päivä, joka tulee kummittelemaan mua vielä pitkään. Edelleen sattuu todella paljon, ja ajatus siitä kuinka paljon molempia poikia ikävöin Maltan reissulla ja palatessa sieltä en enää saanut Onnia kertaakaan viedä kotiin on todella raskasta. Kuitenkin, pieniä hetkiä on jäänyt mieleen. Aina ennen reissulle lähtöä molemmat saavat ekstra paljon pusuja ennen kun ovesta astun ulos, ja tälläkään kertaa ei ollut poikkeus. Onnilla oli ollut paljon heikkoja hetkiä dementian kanssa, ja useamman “huonon” päivän jälkeen, hän yhtäkkiä taas palasi omaksi itsekseen ennen lähtöäni ja viimeiset päivät yhdessä oli kirkasmielinen, täynnä rakkautta ja pussaileva Onnini, joka nukkui tiukasti kiinni äidissään.

Onni oli paras koira maailmassa ja edelleen kuukauden jälkeen suurin osa ajastani menee häntä ajatellessa. Joitakin teitä ehkä häiritsee, että en “kerää itteeni”, mutta rehelliset kuulumiset ovat nämä. Ei mulla paljoa muuta nyt, kun paluu arkeen ja töiden pariin, ja kuvia muokkailen teille jaettavaksi.

Videolla alla enemmän myös miksi “poistin” kaikki YouTube-videoni ja koska palaan Teneriffalla, kun moni on kysellyt asunko taas Suomessa.

#UinonPolttarit

14.08.2018

 

Noniin, nyt kun olisi Rossien häätkin vietetty, palataan hieman polttaritunnelmiin! Videokin on tulossa, ja siellä on sitten enemmän materiaalia kuin tässä postauksessa 🙂

Ainolla oli polttareiden suhteen toiveena, että vain morsiusneidot ovat niitä viettämässä ja että kohde olisi ulkomailla. Kuitenkin, kun neiti tiesi pääsevänsä matkalle, yritettiin mahdollisimman hyvin pitää kaikki muu salaisuutena. Viikonloppujen käydessä vähiin, Aino oli osannut arvata että yllättämme hänet kyseisenä viikonloppuna, mutta kun polttarit alkoivat jo torstai-aamuna, saatiin edes vähän yllätysmomenttia kun hän ei osannut odottaa niiden alkavan niin aikaisin.

Aino on varmaan ainoa ihminen, jonka onnistuu herättämään tuohon aikaan päivästä, mutta iltapäivästä minä, Lotta, Emma ja Sarah treffattiin ilmapallojen kanssa valkoisella teemalla Kalasatamassa ja pimputettiin Aino (ja koirat) hereille, ja polttariviikonloppu alkoi.

Ainolla oli parisen tuntia aikaa valmistautua matkaan. Olimme tehneet polttari-soittolistan, jota hänelle soitettiin kiusaksi. I took a pill in Ibiza, From Paris to Berlin, Pummilla Tallinnaan ja California Dreaming soivat taustalla, kun syötiin brunssia. Ainolle annettiin tehtäväksi pakata mukaan erilaisia asukokonaisuuksia, kaupunkilomille sopivaa sekä rantatamineita useammat, joista sitten valittiin mukaan ne mille hänelle tulisi oikeasti käyttöä.

Taksilla lentokentälle ja Ainolle kuulokkeet ja silmälaput päähän. Tästä tuli teiltä paljon kyselyjä, että saatiinko Aino koneeseen asti, ilman että otettiin nuo pois. Lentokentällä tietenkin turvatarkastuksessa ne pitää ottaa pois, ja hetken aikaa neiti sai olla muutenkin ilman, kun syötiin vielä välipalaa (väärällä portilla tietenkin). Matkalla omalle portille hän sai ne taas päälle, ja henkilökunta antoi luvan mennä koneeseen ne päällä. Aino raukka kuunteli samaa surkeeta “minne mennään” -soittolistaa varmaan 50 minuuttia yksikseen 😀 Kun koneessa kuulutettiin matkakohde, Ainolla pauhasi musat taustalla, mutta turvallisuusohjeiden ajaksi musiikit piti ottaa pois. Kun kuulutukset olivat ohi, Aino sai taas palata meidän seuraan ja matkakohde Malta selvisi hänelle vasta kun laskeutumiskuulutus tuli. Eli jossain sentään onnistuttiin! Ihmeteltiin kuitenkin, miten hän ei vahingossakaan nähnyt tauluilta matkakartasta kohdetta, mutta onneksi ei ollut sitten keskittynyt sen enempää. Hauskaa, että niin moni teistä kyseli tästä aikeissa tehdä sama kavereiden polttareissa.

Ekana iltana tultiin vaan kämpille, asetuttiin taloksi ja käytiin ruokakaupassa hakemassa iltaherkut ja pitsaa, sekä aamupalaa seuraavalle aamulle. Mentiin ajoissa nukkumaan, sillä seuraavalle päivälle oli aamuvarhain ohjelmaa.

Aikaisen herätyksen jälkeen kuski tuli hakemaan meidät, ja matkattiin kohti turistibotskia. Mentiin Hornblower Cruises lautalla Maltan Comino saaren kuuluisalle Blue Lagoonille. Kun saapuu veneelle ajoissa, sai varattua yläkannelta itselleen sopivat paikat auringossa löhöilyyn. Vene parkkeeraa suoraan laguunille, ja kyseisen firman vene on paras, kun se on pitkästä rivistä aluksia se, joka on viimeisenä poukamassa, eli ei toista venettä heti edessä ja suoraan uintialueen vieressä. Veneen yläterassilta pääsi hyppäämään veteen, tai vaihtoehtoisesti pystyi myös mennä vesiliukumäkeä. Minä ja Sarah kirmailtiin kun lapset, kun muut menivät aina altaalta portaita. Veneellä oli myös ravintola, josta sai tietty juomiakin ja fysioterapeutti, jolta Ainon kanssa otettiin hieronnat. Henkilökunta oli todella mukavaa ja vaikka kokemusta jakoi sata muuta turistia, oli toi Hornblower Cruises loistava valinta, ja hinta-laatusuhde tuolla päiväretkellä oli erittäin kohdallaan.

 

Blue Lagoon oli ihan mieletön paikka, kaikista maailmankolkista missä olen ollut, en ole koskaan eläessäni nähnyt niin kirkasta ja upean sinistä vettä. Mutta, pakko mainita sinne matkaaville, että pienellä saarella ja poukamassa käy päivittäin kuulemma noin 7000-8000 turistia, ja siltä se näyttikin. Kovinkaan yksityisenä paikasta ei saa mitenkään nautitttua. Paikka kuhisi ihmisiä kuin muurahaispesässä, mutta meidän veneen kannella onneksi oli suhteellisen rauhallista. Muut tytöt eivät tästä syystä edes jaksaneet käydä maissa, ja se oli melkein ymmärettävää kun Ainon kanssa mentiin sinne kahdestaan pyörimään ihmispaljoudessa.

Pitkän aurinkopäivän jälkeen iskettiin kämpille, suihkuun ja alettiin valmistautua “pääpäivää” varten. Ensimmäisenä rennosti tortilla-ilta, ja paljon jutustelua ja tyttöhöpinöitä.

Auringon laskettua kamera jäi jonnekin päin asuntoa ja ainoat kuvat tallentuivat polaroidille.

Ilta jatkui Maltan bilemestalle Paceville, jossa iskettiin shisha-baariin ja yökerhoille. Lotta kun oli raskaana, hän ja Emma palasivat alku-illasta takaisin kämpille, mutta minä, Sarah ja morsian jatkettiin joraamista yökerhojen pöydillä, ja ehkäpä kurvattiin myös strippibaarin kautta 😀 Omaksi muistoksi tuli myös kuvattua videolle suurin osa illasta, ja niin järkyttävää materiaalia ei ole moni nähnytkään. Poikaystäväni oli hieman sanaton kun näki niitä 😀 Me kolme vedettiin täysin hangover-leffan mukaisesti. Tuo Malta olikin aika loistava valinta polttareille, tuolla uskalsi tuhansien muiden juhlijoiden keskellä rällästää, kaikkialla muualla maailmassa olisi varmaan pitänyt edes vähän yrittää käyttäytyä…

Seuraavana päivänä vietettiin krapulaa, ja käytiin kaupungilla pyörähtämässä. Kuvaa ja videoo on hyvin vähän, neiti Savolainen oli hieman heikossa hapessa. Ikä ei tule yksin, ja sen huomaa parhaiten viinittelyjen jälkeen. Epäreilua oli se, että en edes ollut yksin humalassa edellistä iltaa, mutta ainut joka siitä kärsi sitten seuraavana päivänä.

Olotilojen helpottaessa alettiin laittautua viimeistä iltaa ja illallista varten. Sain Bubbleroomilta yhteistyönä meille nämä ihanat Bride Squad ja Bride to Be -aamutakit.

Saatiin Bubbleroomin sivuilta myös nämä ihanat mekot kaikille, Ainolle oltiin tilattu oma yllätyksenä. Kuvailtiin hieman Portomason venesatamassa, ennen illallista italialaisessa ravintolassa veden äärellä. Viimeinen illallinen meni kuvaus- sekä somekiellossa, ja pysyttiin poissa kameroista, puhelimisista ja videokamerasta, ja nautittiin toistemme seurasta. Pienen kaupunkikävelyn jälkeen matkasimmekin takaisin asunnolle ja aamulla oli lähtö takaisin kotiin.

Videokuvaa tuli kuvattua paljon enemmän kuin kuvia, ja koitan saada polttarivideon teille nopeasti kasaan. Ihan ensimmäiset pätkät kun yllätettiin Aino aamulla ovat jotenkin vaurioituneet, ja vaikka kamera ne toistaa en saa niitä kortilta siirrettyä. Olen ihan varma, että joku ammattilainen saa asian korjattua, niin pitää se nyt ensiksi selvittää kun olen vihdoin reissuista päässyt kotiin 🙂

Kiitos tytöt vielä kivasta viikonlopusta! <3