Kuukauden kuulumisia

22.08.2018

 

Siitä on nyt neljä viikkoa ja kaksi päivää kun Onni lopetettiin. Huomenna täysi kalenterikuukausi. Vielä en ollut videolla asiasta puhunut, postauksen loppuun liitän höpöttelyt siihen aiheeseen liittyen, mutta myös parista muusta aiheesta juttelen. Kuitenkin, asiasta puhuessa, mun ajatukset  lyö ihan tyhjää ja punainen lanka puuttuu, niin ajattelin myös vähän samalla blogiin kirjoittaa samoja ajatuksia.

Kyllä mä tiiän, että moni siellä miettii että voiko kuukauden jälkeen vielä itkettää tai olla niin surullinen, kuin mitä mä vielä olen. Samalla kun moni teistä ymmärtää koiran rakkauden, niin moni myös ei. Se voi tuntua ruudun toisella puolella osalle teistä oudolta, että jaksan vielä asiassa velloa. Tämä on mun kohdalla pitkään ollut somen varjopuolia, tuhansilla ihmisillä on aina omat mielipiteensä ja kokevat, että asiasta riippumatta heillä on oikeus ne myös tulla sanomaan. Ja mua harvemmin kiinnostaa, jos joku haluaa asioista keskustella tai väitellä, tottakai seuraajillakin on oikeus kommentoida negatiivisesti tai antaa palautetta. Mutta on tiettyjä hetkiä elämässä, missä ei oikeastaan tippaakaan kiinnosta, mitä mieltä muut ovat. Kun mä olen menettänyt elämäni rakkauden, ja itkenyt sen vierellä kun samalla tunnen kun sen sydän lopettaa sykkimästä, niin mielentila näihin ajattelemattomiin kommentteihin on aika nollassa. Huomaan, että olen sulkeutunut tosi paljon entisestä somettaja minästä. Niin kuin videollakin sanoin, välillä jotkut tuntuvan olettavan, että vain koska joku tubettaa tai on suuresti seurattu, se oikeuttaa sanomaan mitä vain. Meidän vloggaajien elämä ei ole saippuadraamaa tai näyttelemistä, ja kannattaa aina muistaa, että somepersoonan takana on oikea henkilö. Enkä edes puhu vain itsestäni, vaan yleisestikin mitä huomannut, että vaikka monet ansaitsevat kritiikin, jossain menee raja ja kaikki kommentit eivät ole rakentavaa kritiikkiä tai niistä ei ole mitään hyötyä kuin yrittää loukata, satuttaa tai pönkittää itseään. No joka tapauksessa, tässä viime kuukauden juuri tästä syystä olen mieluummin pitänyt tunteita itselläni, niin henkilökohtaisia ja raskaita asioita, jotka eivät kuuluisi muiden riepoteltaviksi, ihan sama mikä toisen oma “se on vain koira” -mielipide olisikaan.

Mutta, kuitenkin näitä ihmisiä onneksi ei ole prosentuaalisesti läheskään niin montaa, kuin ne sadat teistä, jotka ootte lähettäneet ihania tsemppejä ja osanottoja. Vaikka en kaikkiin henkilökohtaisesti kerinnyt vastaamaan kunnolla, jokainen merkitsi todella paljon ja aina lämmittää nähdä kuinka paljon hyviä tyyppejä siellä seurailee.

“Somettaminen” on siitä jännä asia, että se on niin henkilökohtainen ammatti. Kuten sanoin aiemmin, helposti voin lisäillä instagramiin kevyitä lomapäivityksiä ja biksukuvia, mutta kuitenkin tämä kaikki pyörii itsensä ympärillä. Kun koiran kuoleman jälkeen olisin voinut palata (surullisena) vaikkapa toimistoduuniin, niin tässä bloggailussa on se, että en mä välttämättä halua tästä asiasta kuitenkaan vielä puhua tuhansille. Se vaatii oman aikansa, ja sori kun ollut kuulumisten suhteen hiljaista.

No, mitä mulle sitten kuuluu… Tämä asia on oikeasti vaivannut mua niin paljon. Kaksi ekaa viikkoa näin joka yö painajaisia asiasta ja heräsin monesti kylmään hikeen, halaillen Onnin pientä hupparia, joka mulla oli reissuissakin mukana. Kun painajaiset loppu, pyörii mun koira joka yö mun unissa muutenkin, ja aamuisin on herättävä todellisuuteen, että se ei enää nuku mun pään vieressä.

Onneksi Topi on täällä, en osaisi kuvitellakaan tyhjyyden tunnetta, jos olisi ollut pelkkä Onni ja olisin menettänyt koira-rakkauden kokonaan. Kuitenkin, monissa asioissa huomasin odottavan Onnin reaktiota. Pikkuhiljaa alan tottua, että vessan oven voi laittaa kiinni mentäessä suihkuun, sillä pikkuinen ei ole enää tapansa mukaan tulossa kurkkimaan oven raosta puolen minuutin välein, että olenko vielä siellä. Topi vetää lenkin jälkeen yhden spurtin, kunnes tajuaa, että kaveri ei ole riehumassa vieressä, ja innostus laskee.

Poikaystävä oli myös hakenut Onnin tuhkat postista ja oon varmaan sata kertaa alkanut katsomaan hautapaikkaa ja muistokiviä, mutta joka kerta se jää kesken kun en saa asiaa hoidettua loppuun. En ole varmaan koskaan ollut henkisesti näin väsynyt ja nukahdan aina samantien kun menen sänkyyn iltaisin.

Moni on kysellyt Topin voinnista, siitäkin puhun enemmän videolla, sillä on selkeää masennusta. Samalla kun annetaan sille paljon rakkautta, yritetään myös pysytellä normaalissa arki-rutiinissa, jotta toinenkin tottuisi. Kokoajan se vielä odottelee kaveria kotiin.

Nyt jo alkaa olla parempia päiviä, ja ei ihan kokoajan itketä. Aika paljon mä myös vielä yritän peitellä huonoa oloa, vaikeinta se on silloin kun on pitkään muiden ympärillä. Mutta ei ole vielä päivääkään mennyt, kun en itkisi edes vähäsen, olisipa se sitten Kreikassa altailla aurinkolasien takaa tai hääsviitissä salaa yksin vessassa. Ainut keneltä sitä on mahdoton peitellä on poikaystäväni.

Ja vaikka tiedän tehneen Onnin kannalta parhaan päätöksen, mulla on ollut myös todella valtavia syyllisyydentunteita. 16 vuotta se koira antoi mulle ja hetkittäin tuntuu, että luovutin sen suhteen liian aikasin. Yhtenä päivänä se hilluu iloisesti nuuhkien nurkkia mökillä ja seuraavana ei ole enää olemassa, ja päätös oli yksin minun. Kuten sanoin, tiedän että päätös oli oikea, mutta on myös hetkiä, että tietoisuus tuosta asiasta nakertaa mua sisältä.

Mutta samalla kun on ollut paljon surua ja puolet ajasta tuntuu menevän hieman sumussa, niin on mulla paljon myös kivoja hetkiä. Molemmista reissuista osasin myös nauttia ja auringon alla oleminen helpotti, vaikka kauhea ikävä Topia olikin. Mun poikaystävä on maailman paras ja hänen kanssa ollaan keskitytty yhdessä surutyöhön ja pieniin hetkiin perheenä kolmistaan Topin kanssa.

Kuukausi sitten oli hirveä päivä, joka tulee kummittelemaan mua vielä pitkään. Edelleen sattuu todella paljon, ja ajatus siitä kuinka paljon molempia poikia ikävöin Maltan reissulla ja palatessa sieltä en enää saanut Onnia kertaakaan viedä kotiin on todella raskasta. Kuitenkin, pieniä hetkiä on jäänyt mieleen. Aina ennen reissulle lähtöä molemmat saavat ekstra paljon pusuja ennen kun ovesta astun ulos, ja tälläkään kertaa ei ollut poikkeus. Onnilla oli ollut paljon heikkoja hetkiä dementian kanssa, ja useamman “huonon” päivän jälkeen, hän yhtäkkiä taas palasi omaksi itsekseen ennen lähtöäni ja viimeiset päivät yhdessä oli kirkasmielinen, täynnä rakkautta ja pussaileva Onnini, joka nukkui tiukasti kiinni äidissään.

Onni oli paras koira maailmassa ja edelleen kuukauden jälkeen suurin osa ajastani menee häntä ajatellessa. Joitakin teitä ehkä häiritsee, että en “kerää itteeni”, mutta rehelliset kuulumiset ovat nämä. Ei mulla paljoa muuta nyt, kun paluu arkeen ja töiden pariin, ja kuvia muokkailen teille jaettavaksi.

Videolla alla enemmän myös miksi “poistin” kaikki YouTube-videoni ja koska palaan Teneriffalla, kun moni on kysellyt asunko taas Suomessa.

ROSSIT

18.08.2018

Viikko sitten juhlittiin Ainon ja Samulin häitä rennossa tunnelmassa. Jo perjantaista me morsiusneidot kokoonnuttiin hotelli Lilla Robertsiin, vähän chillailua mutta myös valmistelua seuraavan päivän juhliin. Tässä postauksessa on melkeinpä kaikki kuvat mitä itse otin viikonloppuna, halusin keskittyä hetkeen ja pysytellä poissa kamerasta ja kännykästä, valokuvaajat kuitenkin räpsivät menemään pitkin päivää, pääsee sitten ammattikuvien kautta muistelemaan päivää 🙂 Ja muutenkin, koen että meidän molempien ollessa bloggaajia, Ainon kuuluu saada itse jakaa häidensä yksityiskohdat sitten ajallaan. Enemmän tällainen mekko/tukka/meikki-postaus siis mun osalta.

 

Mekon olin tilannut jo keväällä Asokselta suoraan Suomeen, ja en vieläkään käsitä miten tuo oli mulle ihan järkyttävä säkki kun sen ekaa kertaa puin päälleni. Sitä lyhennettiin, kavennettiin ja vetskaritkin meni uusiksi, vaikka mekko oli petite-mallistoa. Vähän jännitti kun vasta reissujeni jälkeen, kaksi päivää ennen häitä sain sen ompelijalta, että istuuko ollenkaan. Kuitenkin, ilman välisovitusta aika hyvä lopputulos tuli.

Kampauksen kävin laittamassa Kampin Korttelin Qhairissa Sannalla (sponsoroitu). Halusin rennon boheemin lettikampauksen ja juuri täydellisen sellaisenkin sain. Kiitos vielä Qhair!

Meikin tein itse.  Maskeeraja-kaveri olisi mielellään mut meikannut, mutta kun tykkään niin kevyestä meikistä nykyään niin jotenkin en halunnut edes juhliin paljoa pakkelia, niin tuntu turhalta vaivata ketään 😀 En ole varmaan pariin kuukauteen käyttänyt muuta meikkipohjaa kuin puuteri, mutta juhlien takia laitoin pitkästä aikaa vähän cc-voidetta ja ripsinauhat antamaan vähän säihkyä silmiin. Muuten aika sama meikki kun arkenakin, tykkäsin kun mun näköinen.

#UinonPolttarit

14.08.2018

 

Noniin, nyt kun olisi Rossien häätkin vietetty, palataan hieman polttaritunnelmiin! Videokin on tulossa, ja siellä on sitten enemmän materiaalia kuin tässä postauksessa 🙂

Ainolla oli polttareiden suhteen toiveena, että vain morsiusneidot ovat niitä viettämässä ja että kohde olisi ulkomailla. Kuitenkin, kun neiti tiesi pääsevänsä matkalle, yritettiin mahdollisimman hyvin pitää kaikki muu salaisuutena. Viikonloppujen käydessä vähiin, Aino oli osannut arvata että yllättämme hänet kyseisenä viikonloppuna, mutta kun polttarit alkoivat jo torstai-aamuna, saatiin edes vähän yllätysmomenttia kun hän ei osannut odottaa niiden alkavan niin aikaisin.

Aino on varmaan ainoa ihminen, jonka onnistuu herättämään tuohon aikaan päivästä, mutta iltapäivästä minä, Lotta, Emma ja Sarah treffattiin ilmapallojen kanssa valkoisella teemalla Kalasatamassa ja pimputettiin Aino (ja koirat) hereille, ja polttariviikonloppu alkoi.

Ainolla oli parisen tuntia aikaa valmistautua matkaan. Olimme tehneet polttari-soittolistan, jota hänelle soitettiin kiusaksi. I took a pill in Ibiza, From Paris to Berlin, Pummilla Tallinnaan ja California Dreaming soivat taustalla, kun syötiin brunssia. Ainolle annettiin tehtäväksi pakata mukaan erilaisia asukokonaisuuksia, kaupunkilomille sopivaa sekä rantatamineita useammat, joista sitten valittiin mukaan ne mille hänelle tulisi oikeasti käyttöä.

Taksilla lentokentälle ja Ainolle kuulokkeet ja silmälaput päähän. Tästä tuli teiltä paljon kyselyjä, että saatiinko Aino koneeseen asti, ilman että otettiin nuo pois. Lentokentällä tietenkin turvatarkastuksessa ne pitää ottaa pois, ja hetken aikaa neiti sai olla muutenkin ilman, kun syötiin vielä välipalaa (väärällä portilla tietenkin). Matkalla omalle portille hän sai ne taas päälle, ja henkilökunta antoi luvan mennä koneeseen ne päällä. Aino raukka kuunteli samaa surkeeta “minne mennään” -soittolistaa varmaan 50 minuuttia yksikseen 😀 Kun koneessa kuulutettiin matkakohde, Ainolla pauhasi musat taustalla, mutta turvallisuusohjeiden ajaksi musiikit piti ottaa pois. Kun kuulutukset olivat ohi, Aino sai taas palata meidän seuraan ja matkakohde Malta selvisi hänelle vasta kun laskeutumiskuulutus tuli. Eli jossain sentään onnistuttiin! Ihmeteltiin kuitenkin, miten hän ei vahingossakaan nähnyt tauluilta matkakartasta kohdetta, mutta onneksi ei ollut sitten keskittynyt sen enempää. Hauskaa, että niin moni teistä kyseli tästä aikeissa tehdä sama kavereiden polttareissa.

Ekana iltana tultiin vaan kämpille, asetuttiin taloksi ja käytiin ruokakaupassa hakemassa iltaherkut ja pitsaa, sekä aamupalaa seuraavalle aamulle. Mentiin ajoissa nukkumaan, sillä seuraavalle päivälle oli aamuvarhain ohjelmaa.

Aikaisen herätyksen jälkeen kuski tuli hakemaan meidät, ja matkattiin kohti turistibotskia. Mentiin Hornblower Cruises lautalla Maltan Comino saaren kuuluisalle Blue Lagoonille. Kun saapuu veneelle ajoissa, sai varattua yläkannelta itselleen sopivat paikat auringossa löhöilyyn. Vene parkkeeraa suoraan laguunille, ja kyseisen firman vene on paras, kun se on pitkästä rivistä aluksia se, joka on viimeisenä poukamassa, eli ei toista venettä heti edessä ja suoraan uintialueen vieressä. Veneen yläterassilta pääsi hyppäämään veteen, tai vaihtoehtoisesti pystyi myös mennä vesiliukumäkeä. Minä ja Sarah kirmailtiin kun lapset, kun muut menivät aina altaalta portaita. Veneellä oli myös ravintola, josta sai tietty juomiakin ja fysioterapeutti, jolta Ainon kanssa otettiin hieronnat. Henkilökunta oli todella mukavaa ja vaikka kokemusta jakoi sata muuta turistia, oli toi Hornblower Cruises loistava valinta, ja hinta-laatusuhde tuolla päiväretkellä oli erittäin kohdallaan.

 

Blue Lagoon oli ihan mieletön paikka, kaikista maailmankolkista missä olen ollut, en ole koskaan eläessäni nähnyt niin kirkasta ja upean sinistä vettä. Mutta, pakko mainita sinne matkaaville, että pienellä saarella ja poukamassa käy päivittäin kuulemma noin 7000-8000 turistia, ja siltä se näyttikin. Kovinkaan yksityisenä paikasta ei saa mitenkään nautitttua. Paikka kuhisi ihmisiä kuin muurahaispesässä, mutta meidän veneen kannella onneksi oli suhteellisen rauhallista. Muut tytöt eivät tästä syystä edes jaksaneet käydä maissa, ja se oli melkein ymmärettävää kun Ainon kanssa mentiin sinne kahdestaan pyörimään ihmispaljoudessa.

Pitkän aurinkopäivän jälkeen iskettiin kämpille, suihkuun ja alettiin valmistautua “pääpäivää” varten. Ensimmäisenä rennosti tortilla-ilta, ja paljon jutustelua ja tyttöhöpinöitä.

Auringon laskettua kamera jäi jonnekin päin asuntoa ja ainoat kuvat tallentuivat polaroidille.

Ilta jatkui Maltan bilemestalle Paceville, jossa iskettiin shisha-baariin ja yökerhoille. Lotta kun oli raskaana, hän ja Emma palasivat alku-illasta takaisin kämpille, mutta minä, Sarah ja morsian jatkettiin joraamista yökerhojen pöydillä, ja ehkäpä kurvattiin myös strippibaarin kautta 😀 Omaksi muistoksi tuli myös kuvattua videolle suurin osa illasta, ja niin järkyttävää materiaalia ei ole moni nähnytkään. Poikaystäväni oli hieman sanaton kun näki niitä 😀 Me kolme vedettiin täysin hangover-leffan mukaisesti. Tuo Malta olikin aika loistava valinta polttareille, tuolla uskalsi tuhansien muiden juhlijoiden keskellä rällästää, kaikkialla muualla maailmassa olisi varmaan pitänyt edes vähän yrittää käyttäytyä…

Seuraavana päivänä vietettiin krapulaa, ja käytiin kaupungilla pyörähtämässä. Kuvaa ja videoo on hyvin vähän, neiti Savolainen oli hieman heikossa hapessa. Ikä ei tule yksin, ja sen huomaa parhaiten viinittelyjen jälkeen. Epäreilua oli se, että en edes ollut yksin humalassa edellistä iltaa, mutta ainut joka siitä kärsi sitten seuraavana päivänä.

Olotilojen helpottaessa alettiin laittautua viimeistä iltaa ja illallista varten. Sain Bubbleroomilta yhteistyönä meille nämä ihanat Bride Squad ja Bride to Be -aamutakit.

Saatiin Bubbleroomin sivuilta myös nämä ihanat mekot kaikille, Ainolle oltiin tilattu oma yllätyksenä. Kuvailtiin hieman Portomason venesatamassa, ennen illallista italialaisessa ravintolassa veden äärellä. Viimeinen illallinen meni kuvaus- sekä somekiellossa, ja pysyttiin poissa kameroista, puhelimisista ja videokamerasta, ja nautittiin toistemme seurasta. Pienen kaupunkikävelyn jälkeen matkasimmekin takaisin asunnolle ja aamulla oli lähtö takaisin kotiin.

Videokuvaa tuli kuvattua paljon enemmän kuin kuvia, ja koitan saada polttarivideon teille nopeasti kasaan. Ihan ensimmäiset pätkät kun yllätettiin Aino aamulla ovat jotenkin vaurioituneet, ja vaikka kamera ne toistaa en saa niitä kortilta siirrettyä. Olen ihan varma, että joku ammattilainen saa asian korjattua, niin pitää se nyt ensiksi selvittää kun olen vihdoin reissuista päässyt kotiin 🙂

Kiitos tytöt vielä kivasta viikonlopusta! <3