PARTY SEASON IS AROUND THE CORNER

27.11.2017

Nyt ollaan jo niin pitkällä vuodessa, että vaateliikkeet ja nettikaupat ovatkin jo täynnä juhlatunnelmaa. Joulu alkanut näkyä vahvasti (myös täällä helteessä) ja pikkujoulukauden kimalle ja juhlavuus on iskenyt myös Ellokselle. Heille on saapunut uusi Fahrmans & Ellos -mallisto, jota mä pääsin kokeilemaan tämän kaupallisen yhteistyön merkeissä.

Mallistossa on vahva after work- ja juhlafiilis, mutta sopivat myös yllättävän hyvin siistiin arkipukeutumiseen. Esimerkiksi olkaimettoman tähtikuvioisen topin laitoin päälle lounaalle Cafe Atlanticoon. Jos jossain on tähti- ja kuukuviota, niin mä olen helposti myyty 😀

Tähtien lisäksi mallistossa on paljon kiiltävää mustaa, kuten näissä mun Bow -kengissä ja tässä mustassa jakussa. Pikkumustissa on myös pitsisiä vaihtoehtoja ja yksi lemppareistani oli pilkullinen läpikuultava mekko, jota en kuitenkaan vielä tähän postaukseen kuvannut, sillä sitä sovittaessa sain inspiraation yhdistää sen bikinien kanssa, eli siitä tulossa omaa postausta myöhemmin. Täällä etelässä juhlamallisto muuttuu moneksi 😀

Mallisto on todella naisellinen ja klassinen, mutta siinä on kuitenkin pientä boheemia vivahdetta, minkä takia tykkäsin kaikista vaatteista todella paljon. Ajattelin jatkossa yhdistää mustan jakun rokkipaitojen kanssa, jos haluaa lähteä kasuaalisti, mutta siististi esimerkiksi drinksuille.

Olkaimeton tähtikuvioinen pusero

Rannan mekko

Musta bleiseri levenevillä hihoilla

Vaikka malliston vaatteet ovat juhlavampia, mukautuvat ne silti päivästä iltaan. Mä olen vasta nyt syksyllä ekaa kertaa tutustunut Ellokseen, ja sieltä löytyy vaikka mitä. Paljon vaatteita tullut tilailtua, mutta myös parit uudet tennarit ja keittiöjuttuja uuteen kotiin. Elloksella on  laaja valikoima kauneustuotteita ja hajuvesiä, sekä elektroniikkaa, eli siellä pyöriessä kannattaa pitää myös joululahjat mielessä.

Kuvat: @mangusto.photos.tell.stories

GLORIA FASHION SHOW 2017

07.09.2017

Viime perjantaina suunnattiin Republic PR:n ja parin bloggaajatyttelin kanssa Kaapelitehtaalle Gloria Fashion Show kutsuvierasiltaan. Oltiin siellä Croc’sien kutsumana yhteistyössä, boostaamassa uusia Christoper Kane x Crocs kenkiä, jotka ovat nyt myynnissä nettikaupoissa. Koko poppoo oltiin yhdistetty meidän erilaisiin ilta-asuihin tiikerikuvioiset kengät. Kannattaa myös pitää silmät auki, voipi olla että saatatte bongata nämä popot isommillakin lavoilla vielä tämän syksyn muotiviikoilla 😉

Shampanja virtasi, Anna Puu esiintyi, nähtiin huikeita show’ta catwalkilla ja ilta jatkui myöhään Didemin ja kumppaneiden kanssa. Oli kyllä hauskaa ja superia Crocseilta, että ottivat tähän mukaan! <3

KESÄN VIKA FESTARIASU

05.09.2017

Huomaan, että nykyään mun asujen suunnittelu menee aina suurinpiirtein niin, että päivää aiemmin isoja tapahtumia alan suunnittelemaan mitä laitan päälle. Ja niin myös tässä tapauksessa, kun aamulla oli lähtö, niin illalla alan sumplii, että mitäs sitä tällä kertaa pukisi.

Mulla on onneksi kertynyt ihan mukava määrä kesähamosia, niin myöskään tälläkään kertaa ei kuitenkaan tullut asukriisiä. Laitoin aleista löydetyn mekon ja jälleen Crocsin kumpparit pelastivat sateen jälkeiseltä märältä ja mudalta. Kumpparit ei kuitenkaan pelastaneet mun luonnonkiharaa, joka räjähti käsiin loppuiltaa kohden. Hyvin moni ystävä kommentoikin tätä, toi kosteahko ilma sai tukkani näyttämään pommin jäljiltä.

Teen vielä photo diaryn Blockfesteilta, ja kerron siinä lisää menoista ja meiningeistä. Nyt mulla on jotenkin hassun stressaavaa ja kiireistä aikaa, mutta sitten taas samalla niin jännittäviä ja kivoja juttuja, että silti oon ihan super innoissani ja hymysuin odotan tulevaa. Parin viikon päästä helpottaa ja silloin vihdoinkin pääsen myös jakamaan teille näitä hommeleita ja salaisuuksia, ja kaikista eniten odotan, että pääsen purkaamaan kaikki ajatukset päästäni ja elämästäni eri someihin. Jotenkin samasta syystä nyt snäppi on vaimentunut, ja tuntuu, että ei ole mitään kerrottavaa blogiin, kuin että mitäs tällä kertaa puin festareille päälle.

Asia muuttuu pian, ja jotenkin nyt jo jännää, että ylipäätänsä mitään pääsin mainitsemaan täällä blogin puolella 😀

Mekko: BikBok

Takki: Na-kd.com *saatu blogin kautta*  Koodilla SINIS20 -20% tuotteista

Kumpparit: Crocs *saatu*

Laukku: kirppislöytö

Rannekoru: Asos

Korvikset: H&M