LET IT SNOW

30.10.2017

“On sulaa hulluutta, että jää sulaa ja ihan pimeetä, kun ei ole lunta.” -WWF:n Arktinen Kampanja 2017

Mä oon aina ollut sitä mieltä, että yksi ihminen ei voi muuttaa koko maailmaa, mutta jokainen voi olla pieni osa isompaa muutosta. Mä olen viime aikoina mietiskellyt paljon enemmän ilmastonmuutosta. Tietenkin Suomen koko talven kestävät räntäsateet olivat jo selkeä merkki muutoksesta huonompaan suuntaan, mutta lukuisat tuhoisat hurrikaanit, jotka ovat repineet mun lapsuudenkotia viime vuoden aikana, ovat saaneet mun silmät aukeamaan vielä enemmän.  Vaikka lumenpuute ei vaikuta Kanarialla, niin en ollut asunut täällä kauaa, kun hirmumyrsky Ofelia alkoi syntymään Atlantilla, ja sen vaikutukset näkyivät myös täällä ilmaston lämpötiloissa, pilvisyydessä ja tuulenvoimakkuuksissa. Ofelia syntyi Atlantin valtamerellä, jossa lämpötilojen olisi pitänyt olla aivan liian kylmiä mahdollistaakseen sen alkamista. Tämä sama näkyy lukuisissa myrskyissä, jotka ovat riepoteelleet maapalloamme tämän vuoden aikana. Tässä oli vain muutama esimerkki, ja vaikka koti-Helsingissä muutos ei ole vielä näin draamattinen, niin kuitenkin ne ovat selkeitä huonoja merkkejä ja kaikkien pitäisi alkaa viimeistään nyt noteeraamaan maailmanlaajuiset ongelmat, isot ja pienet.

Kuten alussa sanoin, niin jokainen ei voi muuttaa koko maailmaa ja näin isoa ongelmaa itse. Mutta jokainen voi vaikuttaa pienemmillä teoilla. Voi matkustaa vähemmän lentokoneilla, valita taittaa auton sijaan työmatkan pyörällä tai joukkoliikenteellä, kierrättää enemmän tai suosia kasvis- tai luomuruokaa. Pieni teko voi myös olla ryhtyä WWF:n Lumi-kummiksi, ja kuukausilahjoittana tuoda muutoksen maailmaan. Mulla kun nyt on ollut paljon ajatuksia oman pään sisällä aiheeseen liittyen, niin oli tosi kiva päästä tekemään tämä postaus kaupallisessa yhteistyössä WWF:n kanssa.

Minä, Onni ja Topi ollaan viihdytty täällä Teneriffan auringon alla lämpimässä todella hyvin. Tänä talvena ei pikkuisten tassut pääse kylmässä paleltumaan. Vaikka mun minit eivät aina viihtyisi paukkupakkasissa, se ei tarkoita, etteikö muut eläimet tarvitsisi kylmyyttä elääkseen. Ei varmaan mua seuranneille ole tullut epäselväksi, että luonto on mulle todella tärkeä ja olen myös äärimmäisen eläinrakas, ja suojelisin omia koiriani maailman ääriin. Kuitenkin, luonnossa olevat eläimet tarvitsevat myös meidän suojelua, sillä ilmastonmuutos uhkaa niitä monin tavoin, ja tällä hetkellä se lämmittää arktista aluetta nopeammin kuin mitään muuta aluetta. Arktisen alueen jääpeite katoaa, ja myös Suomen luonnossa muutokset ovat selkeät kasvillisuuden muuttuessa ja metsänrajan siirtyessä pohjoisemmaksi. Suora lainaus WWF:n sivuilta:

“Lämpenemisellä on vakavia seurauksia lajeille: Jääkarhun ravinnonsaanti vaikeutuu huomattavasti, jos jäätä ei ole. Nuoret mursut voivat tallautua kuoliaiksi eläinten pakkautuessa tiiviiksi joukoiksi rannalle jään sulaessa. Naali on Suomessa enää satunnainen vierailija ketun vallatessa siltä elintilaa. Itämerennorppa tarvitsee lunta ja jäätä pesiäkseen. Lohikalat kärsivät vesien lämpenemisestä. Huolestuttavia esimerkkejä riittää.

Kylmään tottuneet kasvit ja eläimet voivat muilla alueilla yrittää sopeutua ilmastonmuutokseen vetäytymällä kohti pohjoista. Maapallon pohjoisimmassa kolkassa eläville eliölajeille pakomatka ei ole ratkaisu.

Lämpenemisen uhatessa Arktista aluetta, se vaikuttaa samalla koko maapalloon. Jäätiköiden sulaminen muun muassa happamoittaa merta, vaikuttaa merenpinnan nousuun toisella puolella maapalloa ja ikiroudan sulamiseen, josta  vapautuu kasvihuonekaasuja nostattaen maapallon lämpötilaa vaarallisesti.

Näihin asioihin WWF haluaa vaikuttaa ja auttaa, ja myös sinä voit osallistua siihen. Lumi-kummiksi ryhtyminen on todella helppoa, sillä liittymisen jälkeen kuukausisumma menee tililtä automaattisesti. Minimi “kummisumma” on 8€ kuukaudessa. Ilmaston muutos vaikuttaa myös meidän Suomen naaleihin  ja itämerennorppiin, jotka ovat arktisia lajeja. Arktiset eläimet tarvitsevat lunta ja jäätä, ne merkitsevät niille turvaa ja piiloa, mahdollisuutta rakentaa pesä- ja synnytyspaikkaa, saalistuspaikkaa ja ravinnonlähdettä. WWF käyttää lahjoituksia muun muassa suojelemaan näitä eläinlajeja niiden elinympäristössä ja perustamalla luonnonsuojelualueita, jääkarhupartioiden perustamiseen ja varustamiseen, naalinsuojeluun Suomen Lapissa, mutta myös vaikuttavat poliittisesti ja öljyntorjuntajoukoillaan arktisissa valtioissa.

Meillä monella olisi varmasti varaa jättää väliin parit take-away kahvit ja suklaapatukat kuukaudessa, ja ryhtyä Lumi-kummiksi. Myös kertalahjoitus on mahdollista, jos ei halua sitoutua kuukausilahjoittajaksi. Tämä sopii myös erinomaisesti vaikkapa joululahjaksi. Itse olen vuosien varrella antanut, mutta myös vastaanottanut lahjaksi WWF:n kertalahjoituksia, ja niistä tulee hyvä mieli sekä antajalle että saajalle 🙂

Haastan mun seuraajia siis liittymään Lumi-kummiuteen! Itse alan tästä lähtien tekemään entistä enemmän tietoisia päätöksiä ilmastonmuutoksen hidastamiseksi, mutta sen lisäksi liityin tämän kampanjan myötä myös itse Lumi-kummiksi kuukausilahjoittana! Jospa se kannustaisi useampaa teistäkin tekemään samoin <3

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT. INDIEDAYS OTTAA YHTEYTTÄ VOITTAJAAN.

Ja loppuun olisi pitkästä aikaa arvontaa mun blogin puolella! Käykää kommenttiosiossa vastaamassa kysymykseen “Kuinka minä voin pienellä teolla auttaa maapalloa taistelussa ilmastonmuutosta vastaan?” niin voitte voittaa kahden hengen lippupaketin Planeettamme Maa -konserttiin Hartwall Areenalle 24.2.2018. Aikaa osallistua arvontaan on sunnuntaihin 5.11.2017 asti. Sähköpostia ei tarvitse lisätä kommenttiin, kunhan se on lisätty sille tarkoitettuun osioon. Kilpailun säännöt löytyvät täältä. 

Tänne klikkaamalla voitte tutustua lisää Lumi-kummiuteen.

Postauksen kuvat otettu 2007-2017. 

 

KESÄN FESTARISUUNNITELMIA

14.06.2017

Kun viime postauksessa luettelin ulkomaan matkakohteita mihin haluaisin kesän aikana mennä, niin voisin tällä kertaa kertoa vähän kesän musafestivaali suunnitelmista. Huom! Postauksen lopussa aika kova arvonta myös 😉 Mä oon niitä ihmisiä, joka rakastaa kesän festareita. Musiikki on mulle niin henkireikä ja Suomen kesään yhdistettynä rakastan sitä fiilistä, kun pääsee hengailee kavereiden kaa ja kuuntelemaan livenä eri artisteja.

Festareissa on se jännä juttu, että tykkään niistä niin paljon, että oikeastaan suostun helposti menemään sellaisiinkin tapahtumiin, missä musatyyli ei natsaa itselle ollenkaan. Oon monesti sanonut, että helposti luopuisin kaikista baareista ja yökerhoista, jos olisi festareita ympäri vuoden (hyvän sään saattelemana tietenkin.)

Näitäkin ootte kyselleet jonkun verran, ei ole yhteistyö postaus tai maksettu mainos, mutta näihin kaikkiin oon todennäköisemmin iskemässä kesän aikana, ensimmäinen onkin jo parin viikon päästä! 🙂

RUISROCK, 7.-9.7.2017

Ruissi, eli yksi lempifestareistani, ei niinkään musiikin takia, vaan tänne haluaisin vaikka kuka esiintyisi. Ensimmäisen kerran eksyttiin Turun Ruissaloon 15-vuotiaana, eli huimat 13 vuotta sitten, ja tuonne on kertynyt yksi jos toinenkin muisto ja kömmellys 😀

Artisit, joita odotan eniten: Kygo, Galantis

Viime postauksessa kun oli myös vanhoja kuvia, löysin nämä kuvat jostain koneen uumenista. Ruissista otettu kaksi vuotta sitten vuonna 2015, ja arkistoissa oli about tämän verran materiaalia. Sen verran juhlatuulella oltiin että kuvailu vähän unohtui 😀 Mulla oli myös festareita varten laitettu toi superpitkä hippitukka, arjessa ei ehkä toimivin, mutta kieltämättä varsinkin tolleen kiharalla se oli kyllä ihan siisti Ruissin ajan.

www.ruisrock.fi

WKND, 4.-5.8.2017

En ole ennen Helsingissä järjestettävillä Weekend-festareilla ollut, mutta nyt kun mun ihan lemppari The Chainsmokers sinne tulee tänä vuonna niin en varmana missaa! Tulen vain perjantaiksi, sillä lauantaina on Lotan ja Joonaksen häät 🙂 Mutta onneksi mun tän kesän replay popitus Alok on myös saapumassa perjantaina, niin pääsen senkin näkemään. Wknd-festareissa myös viehättää ehdottomasti, koska onhan ne elektronisen musiikin myötä ihan eri tyyliset kun nämä muut festarit missä olen käynyt.

Artistit, joita odotan eniten: The Chainsmokers, Alok, Alan Walker

www.wknd.fi

FLOW FESTIVAL, 11.-13.8.2017

Mulla itseasiassa jokaisilla festareilla löytyy aina joku esiintyjä, jota odotan todella paljon, mutta yleensä se kesän odotetuin on aina täällä, ja tämä vuosi ei jälleen ole poikkeus. The Chainsmokersien lisäksi saan Flow:n mun top kolme lempi artisteista ne kaksi muuta, eli Lana Del Rey ja The Xx. Helsingin Suvilahti muuttuu satumaaksi ja iso plussa superista kasvisruokakoju tarjonnasta.

Artistit, joita odotan eniten: Lana Del Rey, The Xx, Flume

www.flowfestival.com

BLOCKFEST, 18.-19.8.2017

Elikkäs ihan Tampereen keskustassa Ratina Stadionilla järjestettävät räppi-festarit, joihin festarikesä aina päättyy. Tykkään, miten näissä kaikissa festareissa mihin menen, on niin eri musa, fiilis ja miljöö.

Artistit, joita odotan eniten: Wiz Khalifa, Nikke Ankara (Nikke kylläkin myös Ruississa)

www.blockfest.fi

Jos ootte myös tulossa joihinkin näistä, ja satutte näkemään, tulkaa ihmeessä repäisemään hihasta! Festareilla teitä tulee aina poikkeuksellisen moni moikkaamaan ja se piristää aina 🙂

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT. VOITTAJILLE ILMOITETTU HENKILÖKOHTAISESTI 🙂

Mutta, kuten postauksen alussa lupailin, niin nyt olisi aika kova arvonta teille! Jaossa siis 2 x 3 päivän lippuja sinulle + kaverille Ruissiin. Nää onkin jo loppuunmyyty, eli kuumaa kamaa. Kommentoikaa postaukseen, mitä kesän festareita te odotatte eniten, ja olette mukana! Huom. Riittää, että kirjoitatte sähköpostinne sille tarkoitettuun kenttään, itse kommenttiin sitä ei tarvitse lisätä. Arvonta päättyy 21.6.2017 klo 21, ilmoitan voittajille henkilökohtaisesti.

Kuvat: Ruisrock, Turku, heinäkuu 2015.

REISSUSUUNNITELMIA

13.06.2017

Ootte viime aikoina kyselleet multa, mihin mä haluaisin seuraavaksi reissata, ja millaisia kesäsuunnitelmia mulla on 🙂 Perus mökkeilyn ja tietenkin mulle niin super tärkeiden festareiden lisäksi, olisi ehdottomasti tarkoitus pyöriä mahdollisimman paljon ulkomaillakin. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä EF:n kanssa. 

Mulla on nyt ihan kaamea reissukuume päällä, ja ei yhtään auta, että tämä Helsingin kesä on tällä hetkellä joka toinen päivä sadetta ja harmautta. Vielä vähemmän auttoi, kun tätä postausta varten päätin ettiä neljän vuoden takaisia kuvia Floridan ja Barcelonan reissuilta. Postauksen pari kohdetta on sellaisia, joihin oon halunnut jo mennä pidempään, ja sen lisäksi on pari uutta mestaa mihin törmännyt tän vuoden puolella, ja ne on bucket listillä nousseet huippukorkealle, ja näillä näkymin pääsevätkin toteutukseen.

Israel/Jordan

Mulle jotenkin aluetta, johon en ennen tätä kevättä ollut kummemmin tutustunut, mutta taisi olla Instagramissa, missä törmäsin Petran muinaisiin kivirakennuksiin, ja päätin, että tuonne on pakko päästä. Jos vaan kaikki lomapäivät saadaan sovittua kaverin kanssa, niin tää taitaa olla niitä varmempia reissuja, mitkä tänä kesänä toteutuu. Oltaisiin Jerusalemissa, tarkoitus olisi tutustua kulttuuriin ja historiaan, ja pyöriä myös aavikolla ja vuorilla.

Italia/Como-järvi

Moni maa johon haluaisin päästä käymään, on sellaisia missä olen lyhyen ajan sisällä ollut, mutta en vaan mahda mitään kuinka haluan aina vaan uudestaan palaa Italiaan. Italiassa en ole koskaan pyörinyt pohjoisessa, ja olisi ihanaa isommalla porukalla vuokrata talo Como-järven rannalta, vuokrata auto ja käydä pyörähtämässä Venetsiassa ja viinitiloilla Italian maaseudulla.

Espanja/Barcelona

En tiedä, miksi mulla nuorempana oli vähän huono asenne Espanjaan. Englantiin, Ranskaan ja Italiaan rakastuin sormia napsauttamalla, mutta Espanjassa ei sielut kohdanneet alkumetreillä. Asia on kuitenkin viime vuosina muuttunut, ja varsinkin helmikuun Teneriffa reissun jälkeen myös Espanja vei sydämeni. Oon jo hetken halunnut tehdä paluun Barcelonaan, ja se voisi mahdollisesti olla vierailun arvoinen paikka tämän kesän aikana. Barcelonassa on kyllä kesällä parasta, kun voi yhdistää ranta- ja kaupunkiloman. Meidän viimeisimmällä reissulla Karkin ja Jennyn kanssa keskityttiin auringonottoon ja tapaksiin.

Mulla on myös ollut jotenkin todella huono asenne espanjan kieleen. Jenkeissä espanja oli meidän toinen kieli ja oli pakollinen aine kouluissa, ja itsellä kun on ollut aina huono kielipää, niin menin vaan hermostumaan kun sitä piti opiskella. Lukiossa päätin jatkaa espanjan kursseilla, mutta sielläkin huomasin, että en ymmärtänyt kieltä samalla tavalla kuin muut ja luovutin aika nopeasti. Mutta pari postausta taakseperin vastasin kysymykseen, mitä tekisin ajallani, jos olisi ylimääräisiä tunteja vuorokaudessa, ja puolivitsillä heitin, että voisi opiskella uuden kielen. Ja nyt olen oikeasti harkinnut, että haluaisin oppia joko espanjan tai italian kielen 🙂 Ne on molemmat sellaisia, mistä olen aina tykännyt, ja haluan kuvitella, että ehkä voisin siinä jopa onnistua. Molemmat myös kuuluu maihin, missä reissaillen hieman säännöllisemmin,niin pääsisi vähän testailemaan taitojaan. Jos teitä kiinnostaa enemmän matkailu Espanjaan, tai kielen opiskelu,  täältä löytyy lisää infoa.

Malediivit

No tämä taas on niitä paikkoja, mihin oon AINA halunnut. Jos joku kysyy, mihin haluaisin eniten matkustaa, jos ei olisi rahasta kiinni, niin se on tämä. Nyt vaan sattu käymään silleen, että tutkailin reissuja tuonne paratiisisaarelle, ja ne ei maksanut yhtään niin paljon mitä olin aina kuvitellut, ja aiheutin itselleni sen, että kirkkaansiniset vedet ja söpöt bungalowit, puhumattakaan super lämpimät kelit, on pyörineet 24/7 takaraivossa. Kuitenkin talvi taitaapi olla parempi aika matkustaa Malediiveille, sadekaudella on aina hieman riski mennä kyseiseen kohteeseen.

Yhdysvallat/ Miami /Kalifornia Road-trip

Tämäkin kohde taitaa rahallisista syistä siirtyä hieman eteenpäin, mutta oon taas viime aikoina kaivannut todella paljon kotikulmille. Florida on niin lähellä sydäntä, autolla Disney, Key West, Everglades, Miami ja loputon lista tuttuja paikkoja, mitä on jo kauhea ikävä. Haluaisin myös pitkästä aikaa länsirannikkolle Kaliforniaan, sielläkin olisi ihana taas vuokrata auto ja pyöriä Los Angelesin ja San Fransiscon lisäksi Death Valley, Malibu, ja Grand Canyon.

Englanti /kanavaveneet

Tää on hieman hupaisampi reissukohde, mutta ollaan parin kaverin kaa melkeenpä jo päätetty, että ihan loppukesästä vuokrataan Englannin maaseudulla kanavavene, ja lillutaan pikkukylästä toiseen. Pysähdyttäisiin syömään pubiruokaa ja katselemaan maisemia, mutta pääsääntöisesti elettäisiin mökki-fiiliksellä veneellä. Idea lähti oikeastaan puhtaasti siitä, kun pari kaveria toteutti tämän hetki sitten ja katottiin kateellisena Snäpistä heidän meininkiä. Itse tykkään, että lomalla saa ottaa rennosti ja tällä reissulla ei varmaan paljon muuta tehtäisi kun hengattaisiin verkkareissa ja pelattaisiin lautapelejä. Ja otettaisiin paljon valokuvia 😀 Lennot todennäköisesti olisi Manchesteriin, niin tarkoitus olisi myös hetki tutustua siihenkin kaupunkiin.

Kreikka / Santorini & Mykonos

Jos yhtään on tutustunut näihin saariin, niin tämä tuskin tarvitsee kummempia selityksiä. Nään itseni Kreikan auringon alla kesämekossa ja kamera kädessä. Oon nähnyt itseasiassa monta vuotta jo, ja tämä kohde kuuluu niihin mihin pitänyt mennä jo jonkun aikaa, varsinkin kun en ole koskaan vielä Kreikassa käynyt. Jotenkin joka kesä enemmänkin kuikuillut, jospa sinne löytyisi joku hyvä äkkilähtö, ja tämä alkukesä ei ole ollut mikään poikkeus.

Mulla on myös vuosia ollut toiveena päästä interrailaa, ja ärsyttää että en sitä alkanut suunnittelemaan jo aiemmin vuodesta, tää olisi ollut periaatteessa loistava kesä sellaisen suunnitteluun. Islanti oli myös vähän tähtäimessä, kun parin vuoden jälkeen kaipuu sinnekkin, mutta taidettiin tuon Englannin kanavareissun myötä vähän sivuuttaa se myöhemmälle. Ja yksi paikka mihin olisi ihan mukava päästä taas sukuloimaan on Itävalta. Sinne voisi mennä taas pitkäksi viikonlopuksi moikkamaan serkuksia. Kaikkialle sitä haluaa, mutta katotaan mihin nyt kesän aikana päädyn. Lähellä on onneksi myös Tukholma ja Tallinna, mihin olisi kiva mennä piipahtaa vaikka yhdeksi yöksi, kun noihin kaikkiin kauempiin kohteisiin ei oikein rahkeet riitä yhden kesän aikana 😀 Jos teitä kiinnostaa enemmän EF:n toiminta ja kohteet, niihin voi tutustua täältä.

Itellä on aina ollut vahva englanninkieli taustalla, mutta paljon matkustelevana, oon huomannut viime aikoina kovan halun oppia edes yhden uuden kielen. Espanjan lisäksi tosiaan italia houkuttelisi, mutta myös vietnamin kieli. Tää on varmaan tullut siitä, kun kynsitekijäni puhuvat sitä keskenään, ja oon huomannut, että se kuulostaa omaan korvaan jotenkin vaan niin ihanalle. Kuulun myös niihin, jotka tykkää tosi paljon venäjänkielestä, mutta sitä oon yrittänyt opiskella ja tiedän jo, että uudet aakkoset varmaan saisi mut repimään tukan päästä 😀 Kuitenkin, kielikurssit mielletään usein vain nuorten jutuksi, mutta kaikenikäiset voivat osallistua EF:n kielikursseille ulkomailla. EF tarjoaa kielikursseja 7 eri kielellä yli 40 kohteessa, ja paras tapa oppia uusi kieli onkin nimenomaan matkustaa maahan, jossa opiskeltava kieli on äidinkieli. Päivisin opettajan johdolla opetusta, ja illat voi tutustua ympäristöön ja ihmisiin, samalla testaten uutta kieltä. EF:n aikuisten kielikursseihin voitte tutustua lisää täältä.

Ja mulla olisi teille myös pieni arvonta loppuun, eli yhdellä lukijalla on mahdollisuus voittaa itselleen EF:n logolla varusteltu Kånken-reppu. Vastaamalla tämän postauksen kommentteissa “Minne sinä haluaisit lähteä kielikurssille?” ootte mukana arvonnassa. Täältä voitte tutustua tarkemmin EF:n kielikurssitarjontaan. Huom! Riittää että laitatte sähköpostinne sille tarkoitettuun kentään, ei tarvitse itse kommenttiin kirjoittaa. Aikaa osallistua arvontaan on 20.6.2017 klo 10 asti ja kilpailun säännöt löydätte täältä.

ARVONTA PÄÄTTYNYT, VOITTAJALLE ILMOITETTU HENKILÖKOHTAISESTI 🙂

Ja jos teillä on vinkkejä kyseisiin kohteisiin niin saa jakaa! 🙂 Ja muutenkin olisi kiva kuulla suosituksia reissailuun läheltä ja kaukaa, ja millaisia kesäsuunnitelmia muilla on. Teen tässä vielä postausta joku päivä, että mihin festareille oon itse iskemässä kesän aikana!

Kuvat: Barcelona, Espanja & Miami, Key West, Florida, heinä-elokuu 2013. Osa otettu iät ajat vanhoilla iPhoneilla, siksi laatu. Ja taisi olla joku mun eka puolijärkkäri millä jotkut kuvat otettu, silloin vielä ihan automaattiasetuksilla räpsittiin. Mutta tälläsissä kuvissa on kyl fiilistä, aitoja 🙂