About

Heippa ja tervetuloa blogiini! Olen 29-vuotias bloggaaja ja youtubettaja-nainen, jonka elämä kuplii tällä hetkellä ympäri maailmaa. Suomessa ollessa asun Helsingissä, mutta lapsuuteni kasvoin Atlantassa Yhdysvalloissa ja vähän aikaa sitten pakkasin laukut uusiksi, ja lähdin maailmalle koirieni kanssa, jolloin Suomen pakkastalvi vaihtui Teneriffan aurinkoon.

Elämäni pyörii minulle tärkeiden asioiden ympärillä. Perhe, ystävät sekä chihuahuani Topi, mutta lähellä sydäntä on myös matkailu, muoti, kauneus sekä kasvisruoka, ja nämä aiheet toistuvatkin vahvasti eri sosiaalisissa medioissani.  Rakastan elämän pieniä iloja ja söpöjä asioita, mutta vahvasti myös haluan tuoda aitoa itseni esiin eri kanavissani. Auringonlaskut, palmut ja kirkkaat värit ovat suurin inspiraationi. Life is better in a bikini, right?

Valokuvaus on pidempään ollut intohimoni, mutta vasta myöhemmin aikuisiällä se muuttui myös ammatikseni. Nuoruuden vietin baaritiskin takana sekä kosmetologina, mutta noin kolme vuotta sitten äkillisen Snapchat-suosion myötä maailma mullistui kertaheitolla, ja mukaan tulivat suositut Instagram, Youtube-kanava sekä tämä rakas blogini. Nykyään toimin yrittäjänä, ja olen joka päivä kiitollinen, että seuraajani ovat jaksaneet pysyä mukana meiningeissä ja mahdollistanut rakkaan ammatin muuttamisen täysi-päiväiseksi työksi.

Yhteydenotot sekä yhteistyötarjoukset
For collaborations please contact