New for Fall

*Postaus sisältää mainoslinkkejä*

Ajattelin tehdä ensimmäistä kertaa tällaisen syksyn uutuudet postauksen, sillä viime aikoina on tullut tehtyä hieman useampi ostos viileneviin keleihin, ja samalla ajattelin myös nostaa pari pr-firmoilta saatua kauneusuutuutta, jotka ovat jääneet jokapäiväiseen käyttöön. Minulla on säälittävän vähän vaatteita syksy- sekä talvipukeutumiseen, sillä Teneriffalle muuton myötä tuli suurin osa annettua ja myytyä pois. Viime talvena kuitenkin tein hätäisiä neule-, takki- ja saapas-ostoksia, mutta näitä kaikkia vieläkin omistan vain kourallisen. Joten nyt päätin varautua tulevaan syksyyn päivittämällä vaatekaappia. Osa on myös saatuja blogin kautta, ja olen nykyään todella tarkka mitä otan vastaan ja mielellään sanon kaikille tuotelahjoille myös ei, mutta nyt viime aikoina on vastaan tullut moni kiva tapahtuma, josta olen saanut itselleni todella kivoja ja hyödyllisiä vaatteita, joita tiedän käyttäväni paljon. Ostoksilla olen pyrkinyt valitsemaan klassisia ja neutraaleja vaatteita sekä värejä, jotta vaatteiden käyttöikä olisi mahdollisimman monta vuotta, ja niitä on helppo yhdistellä keskenään. 

Ja koska niin monta kivaa uutuutta on löytynyt, niin kiva tehdä tämä postaus, jotta pääsen löytöjä teillekin jakaa! Yritin etsiä myös mahdollisimman moneen linkkiä, jotta pääsette helposti klikkailemaan tuotteisiin. Osassa tuotteissa on mainoslinkit.



Aloitetaan vaatteista, ja näistä Zaran ohuista, super pehmeistä neuleista. Viime talvena löysin useamman paksun neuleen paukkupakkasille, mutta tällaisia kevyempiä välikelien neuleita minulla oli nolla. Ostin neuleen harmaana, mutta tajuttuani kuinka mukava se onkaan päällä, menin ostamaan sen myös nudena sekä mustana.  Minulla on myös aina ollut yhdet niin sanonut "siistit" verkkarit, joilla kehtaa kulkea kaupungilla, mutta edelliset vanhat olivat suuren käytön myötä niin nukkantuuneet, että nyt oli tarvetta uusille. Löysin Zarasta myös nämä mustat neuleverkkarit, ja ne ovatkin päätyneet jalkaan todella monena päivänä.



Paidoista sain yhteistyön tiimoilta uuden kauluspaidan Your FACE:lta, jossa on aivan mielettömät ihanat hihansuut.  Myös ihana sinapinkeltainen pallohuivi on samasta liikkeestä. Olen hulluna horoskooppeihin, joten rakastuin heti Tommy Hilfiger x Zendaya malliston horoskooppi t-paitaan (saatu), ja sen lisäksi sain myös Nansolta heidän uuden Pure Waste t-paidan mustana. Olen heidän valkoisia puuvilla t-paitoja käyttänyt jo ikuisuuden, mutta nyt sekä valkoisiin ja mustiin on tullut mahdollisuus ostaa ne ympäristöystävällisempinä malleina, jotka ovat tehty kierrätysmateriaaleista. Esimerkiksi tämän t-paidan teossa on säästetty 2700 litraa vettä. Aika mageeta eikö :)



Farkkutilanteeni on myös ollut todella säälittävä, joten parille uutuksille oli tilaa kaappiin. Olen tykästynyt todella paljon baggy-mallisiin farkkuihin, vaikka näitä sovituskopissa epäröin, ja hetki meni niihin totutella. Näitä oli useassa värissä Zarassa, mutta päädyin mustiin. Tommy Hilfiger x Zendaya mallistosta löytyi monta suosikkia, ja myös nämä skinny jeans. Nämä ovat todella mukavat päällä, ja rakastan etuosassa kultaisten nappien rivistöä (farkut saatu).



Käväisin kesällä Nanson toimistolla, ja siellä pääsin ensimmäisten joukossa näkemään heidän Pure Waste-mallistoa. Teepparit ovat kiva juttu, mutta todellisuudessa rakastuin täysin näihin kirjain-huppareihin ja college-paitoihin! Ehdoton uusi suosikki, harmaata löytyy hupullisena, ja ilman huppua löytyy tummansinisenä sekä harmaana. Huppari on saatu, ja se puolestaan säästää 8700 litraa vettä.



No takkeja on kertynyt uutuuksia useampi, mutta niissäkin kaikissa on käytetty harkintakykyä, ja tulevat ehdottomasti kovaan käyttöön. 

Olen hetken aikaa vilkuillut eri kaupoissa ja sivustoilla oversized villableisereitä, ja sellaisen kovasti halusin löytää ruskeana. Kun tämä uutuus tipahti Zaraan, kävin sen nopeasti nappaamassa itselleni. Se on juuri mitä etsinkin, ja löysän mallin alle mahtuu vaikkapa isompikin neule kun ilmat tästä vielä entuudestaan viilenee. Sen lisäksi nappasin Zendaya mallistosta myös tämän harmaan pilkullisen villableiserin. Aluksi se ei niinkään kiinnittänyt huomiota, mutta kun laitoin sen päälle niin istuin täydellisesti. Tommy Hilfigerin bleiseri on ruskeeseen verrattuna huomattavasti istuvampi malli.




Toinen ostoslistalla pidempään ollut takki, oli ihan perus sadenkestävä trenssi, ja sellaisen löysin myös Zarasta. Tämä on myös hieman oversized-mallinen, ja on hyvin pitänyt vettä käytössä. Ja älkää vielä hermostuko, mutta viimeisimpänä Tommyn Zendaya mallistosta, on tämä ihana mustavalkoinen ruudullinen takki (saatu), joka tulee suuremmalle käytölle vasta talvella. Takki on todella ryhdikäs ja paksu.




Asusteissa löytyy myös muutama uutuus. Ensimmäisenä uusi kaula- ja käsikoru lemppari korumerkiltäni Safiralta. Nämä ovat uudesta Angelica Blick mallistosta. Juuri nyt olen koukussa tällaisiin ketjukoruihin, ja kun Angelican mallisto tuli myyntiin, halusin häntä myös pitkäaikaisena suosikkibloggaajana myös tukea, joten laitoin parit korut tilaukseen. Käsikoru olikin aivan liian iso minulle, ja sitä ei itse pysty pienentää, mutta vien sen varmasti ammattilaiselle fiksattavaksi, mutta kaulakoru onkin ollut nyt noin viikon päivittäisessä käytössä ja näkyy myös ylläolevassa asukuvassa. Rannekoru löytyy täältä ja kaulakoru täältä. Safiran kultaiset korut ovat aina tuplakullattuja, ja kaikki aiemmat omani ovat pysyneet todella hyvässä kunnossa vaikka olisivat päivittäisessä käytössä.

Näiden lisäksi ostin myös nämä ihanat kultaiset hiusklipsit Zarasta, kerrankin löytyi tarpeeksi isot, että mahtuu joko puolet tukasta tai kaikki tukka pinniin.




Myös kolmet uudet kengät olen kotiuttanut, joista ylempänä näkyy Eccon nahkanilkkurit (saatu). Nämä ovat olleet mielettömän mukavat kävellä, vaikka olisinkin pidempään päivää jaloilla. Toiset korkeavartiset mustat  Zaran saappaat näkyvät postauksen aiemmissa kuvissa. Ne minulla itseasiassa löytyy vaaleassa mokkanahkassa, ja malli on todettu niin hyväksi, että päätin ostaa ne tänä vuonna myös mustassa nahassa. Mustat sopivat useamman asun kanssa, sekä niitä voi käyttää myös sateella ja lumessa, kun vaaleat yksilöni vaativat kuivaa keliä.

Syksyn ehkä turhin heräteostos on ollut alla näkyvät korkkarit. Rakastuin näihin ensisilmäyksellä, mutta näistä rehellisesti mietin tarvitsenko niitä oikeasti, tai tuleekohan edes käytettyä. Kuitenkin, olen ylittänyt itseni ja laittanut nämä jo useamman kerran päälle, jos ollaan menty esimerkiksi ulos syömään. Olen vain täysin ihastunut, miltä nämä näyttävät jalassa. Ja kun nämä olin kotiin asti saanut, tajusin, että minun suppeasta korkokenkävalikoimasta ei edes löydy tällaisia klassisia mustia, juhlavia korkkareita, joten hieman enemmän pääsin oikeuttaa ostosta itselleni.




Sitten voidaankin siirtyä kodin ostosten puoleen. Ylläolevassa kuvassa oleva kynttelikkö (löytyy myös mustana) löytyi H&M Home:sta jo viime kesänä, mutta jätin sen silloin vielä kaupan hyllylle. Nyt pimeydyn iskettyä halu saada kynttilöitä kotiin kasvoi, niin sen kävin itselleni hakemassa. Ostin Tigerista siihen vaaleanvihreät antiikkikynttilät. Kaivokukasta myös löysin oranssien lehtien oksia, jotka yhdistin yhteen viheroksaan. Ruokapöydän maljakosta kyselette vieläkin tiuhaan tahtiin, ja sen tosiaan sain Hemtexiltä jo alkukesästä, mutta nyt niitä taitaakin löytyä uudestaan, ja myös kirkkaalla lasilla (ja näyttäisi olevan tällä hetkellä myös alennuksessa).



Kun Taateli meille saapui, hän ei halunnut nukkua koko yötä sängyssä, vaan sängyn vierellä peiton päällä. Ajattelin, että hänelle on kiva ostaa siihen oma tyyny, ja kun sellaisen hänelle vihdoin löysin ja toimitus saapui, koira ei enää halua nukkua lattialla vaan visusti kainalossani sängyssä. No, tällainen uutuus tuli Tanskasta koirille, ja Topi hoitaa poseeramisen ja Taateli linssiludeilun. Koirien tyyny löytyi teidän suosittelemana SACK It-brändiltä, ja on laadukas, ja sopii kivasti myös sisustukseen. Ehkä ne alkavat myös välillä viihtyä siinäkin :D

Pari muuta kodin uutuutta on Verkkokauppa.comilta saatu Selettin hiirilamppu. Olen aina ihastellut Selettin valkoisia eläinhahmolamppuja, ja tämä sopi täydellisesti yöpöydällemme antiikkiraamattujen päälle. Myös sohvapöydän marmorivatiin piti ostaa uusia kynttilöitä, ja tykästyin näihin H&M Home suuriin mustiin pöytäkynttilöihin, sekä uuden Luhta Home savuntuoksuiseen Tupa-kynttilään, jossa on niiiiiin ihana savuntuoksu, aivan kuin mökkisaunassa. Vaikka messuilla näitä jo myytiin, tulevatkin näköjään vasta lokakuussa Aleksi 13 -kauppoihin.

Kyselette myös todella usein mistä ostan kodimme heinät, niin ihan puskasta käyn Töölönlahdelta napsasemassa :D Esimerkiksi noita tuuheita puskia siellä on miljoonittain, ei tarvitse montaa metriä niitä etsiä ja lupaan, ei tule huono omatunto niitä saksia, koska niitä on paljon.




Ihan loppuun sitten vielä parit uudet kauneus-suosikit. Nämä eivät tietenkään poissulje vanhoja lemppareita, mutta viime aikoina olen löytänyt uutuuksia rutiineihin. Kaikki kauneustuotteet ovat saatu.

Ensimmäisenä ylempänä näkyvät Skin Treat Face -tuotteet, TODELLA suuri sydän minulta! <3 Olen näitä Skin Treat vartalon ihonhoitotuotteita aiemmin hehkuttanutkin, ja ne tietty ovat edelleen käytössä jokapäiväisessä arjessa, mutta juuri viime viikolla Kicks lanseerasi myös nämä kasvojen hoitotuotteet. Sarjasta löytyy ainakin useampi seerumi, pari kasvovoidetta, pari kasvonaamiota sekä putsari. Aivan kaikkia luonnollisesti en ole vielä ehtinyt testaamaan, ja osa meneekin ihotyypin mukaan suoraan poikaystävälle, mutta ylempänä näkyvät kolme tuotetta tekivät välittömän vaikutuksen. Sarja sisältää paljon eri happoja, ja Nutrient Enriched Face Cream on niin täydellisen pehmeä ja täyteläinen, mutta sopii silti esimerkiksi meikin alle ja päiväkäyttöön. Iso peukku myös 10 minute AHA + BHA + PHA Face Maskille. Ja edelleenkin, mä niin vaan rakastan näiden paketointia.

Kesällä käytimme poikaystävän kanssa loppuun ihanan tehokkaat, mutta kevyet Vital Vita 12 Synergy voiteen ja seerumin, ja nyt  uutuutena heille on ilmestynyt uudet seerumit, joista olen päässyt kokeilemaan Firming Ampoule, ja olen tykännyt todella paljon päivävoiteen alle. Yhteensä heiltä ilmestyy kuusi eri ampullia eri ihotyypeille. Koostumus seerumissa on maitomainen, ja se imeytyy nopeasti.




Olen myös loppukeväästä saanut testailla useampaa Ole Henriksen tuotetta. Näissä hieman kyseenalaistin korkeita hintoja, sillä uskon vahvasti että hyviä ihonhoitotuotteita löytyy myös edullisin hinnoin, mutta pakko nöyrtyä ja sanoa, että nämä ovat melkeinpä hintansa väärti. En missään nimessä suosittele kaikkia sarjoja kokonaisuudessa ostamaan, mutta heillä on todella hyviä täsmätuotteita, joista viime aikoina suosikkeihini on noussut Ultimate Uplifting Eye Creme, jota kouluttajakin kutsui Botoxiksi purkissa, sekä yövoide Goodnight Glow Retin-Alt Sleeping Creme. Molemmat ovat todella ravitsevia, ja täydellisiä yövoiteiksi. Meikin alle ne eivät todellakaan sovi, vaan lähtevät todella nopeasti rullaantumaan. Silmänympärysvoidetta olen välillä laittanut myös otsalle yövoiteen alle :D

Ja sitten aivan viimeisimpänä pitkän postauksen loppuun, Got2B:n uutuudet #OhMyNude hiustenhoitotuotteet. Sarjaan kuuluu myös ainakin kolmas tuote, mutta itse olen ehtinyt nyt parisen viikkoa kokeilla vasta uutta hiuslakkaa ja öljysuihketta. Minähän tunnetusti en voi sietää, jos hiustenhoitotuotteet yhtään tuntuvat hiuksissa, sillä rakastan yli kaiken puhtaiden hiusten tuntua. Yleensä en käytä hiuksissa muita tuotteita kuin minimaalisesti hiuslakkaa, ja senkin on pakko olla todella kevyttä, ja ei saa yhtään kovettua tai jäädä tahmaiseksi. Näissä uusissa tuotteissa on nimenomaan ajatuksena, että hiukset tuntuisivat aivan kuin niissä ei olisi tuotteita. Hiuslakka on todella super, antaa pitoa mutta sen olemassaoloa ei huomaa, ja olen myös pitänyt todella paljon Lightweight Oil Mist-suihkeesta, joka antaa hiuksille vielä kiiltävän viimeistelyn, mutta ne eivät tunnu rasvaisilta.



Tuntuu, että olen ottanut vastaan ja shoppaillut viime kuukauden aikana enemmän kun alkuvuonna yhteensä (lukuunottamatta kodin projektia ja huonekaluja), mutta loppuen lopuksi koen tehneeni ihan järkeviä päätöksiä ja ehdottomasti tarpeeseen, ja jo nyt lyhyessä ajassa kaikkia on tullut käytettyä ja paljon :) Jos jotain pitäisi vielä löytää, niin arkeen musta laukku, johon mahtuisi normaalien tavaroiden lisäksi vielä läppäri ja kamerakin. Turhan paljon kuljetan näitä kangaskassissa tällä hetkellä.

 

Responses to New for Fall

Noora

Mistä noi ihanat rengas korvikset on? :)

sini

ostin ne pienestä putiikista Montmartresta! :) onkin melkein joka päivä korvissa!

sini

Vaikka esimerkiksi Zara on fast-fashion, pyrin heiltä sekä muista liikkeistä ostamaan tuotteita, joissa tiedän käyttöiän olevan hieman pidempi, sekä tietty tyyliltään mutta laadultaan. Eli Zarassakin suosin heidän ryhdikkäämpiä, laadukkaampia takkeja, sek

Roosa

Wow kuinka paljon kalliita vaatteita oot saanut :O! Kelpais kyllä! Mutta kiva postaus, kaikki tuotteet näyttää tosi kivoilta