Taatelin Ensimmäinen Viikko Kotona



Jos joku ei vielä muista someista bongannut, meille tuli päälle viikko sitten uusi tulokas perheeseen! Liettuan maatilalta rescue-koira Taateli on nykyään city-koira, ja Topin uusi (iso) pikkuveli.

Taateli tuli meille Pet Rescue Finland kautta. Vaikka te kuulitte hänestä vasta viikko sitten, me ollaan häntä odoteltu kotiin jo yli kaksi kuukautta. Kuten videollani kerroin, me oltiin poikaystävän kanssa katseltu koiria Facebook-ryhmissä jo hetken aikaa, mutta keväällä meille tuli tunne, että nyt voisi olla ajankohtaista alkaa vakavissaan harkita Topille uutta kaveria Onnin poismenon jälkeen. Kun sekarotuisen Maxasin (tarhanimi) kuvat sattuivat kännykän ruudulla eteemme, tiesimme todella nopeasti, että hänestä haluamme tehdä adoptiohakemuksen. Jo seuraavana päivänä meille soitettiin, ja nopeasti tilanne etenikin siihen, että Maxas oli meille varattu.

Ja pitkän odotuksen jälkeen täällä hän nyt on, osa meidän pientä perhettä. Ajattelin tähän postaukseen lyhyesti kertoa ensimmäisen viikon fiiliksiä ja huomioita uudesta koirasta.



Ensimmäinen kriiterimme uutta koiraa hankkiessa tietenkin oli, että haluamme sellaisen yksilön, joka vaikuttaisi sopivalta toiseksi koiraksi perheeseen. Tietenkin Topi menee aina kaiken edelle, ja halusimme jo lähtötilanteessa varmistaa, että koira tulee tarhalla toimeen muiden kanssa. Tottakai tilanne voi aina kotioloissa muuttuakin, mutta meillä on tähän asti molempien yhteiselo sujunut ihan hyvin. Topi osaa olla mustasukkainen, kun hän on äidin ja isin ikuinen sylivauva, mutta yleisesti hän jättää Taatelin vain huomioimatta. Kuitenkin päivä päivältä huomaa koirien hakevan enemmän kontaktia toisiinsa, ja varsinkin pötkötellessä sohvalla molemmille kelpaa paikka toisen lähellä.

Taateli on todella omistushaluinen leluista, niin meidän onneksi ne ei Topia kiinnosta, sillä niistä olisi varmasti saatu aikaiseksi kränää. Mitä enemmän Taateli alkaa meihin luottaa, huomaamme myös pienen pomon nousevan esiin, niin katsotaan alkaako hän myös pomottelemaan isoveljeään.

Oikeastaan ainut "ongelma", mihin ollaan tähän mennessä törmätty, on lelut ja niillä leikkiminen. Aluksi Taateli ei edes välittänyt leluista, mutta kun niiden makuun alkoi päästä, niin hän haluaa kaikki itselleen. Osa leikeistä on leikkimielistä murinaa, mutta nyt olemme myös alkaneet huomata, että herra on niistä myös todella omistushaluinen, ja niitä ei häneltä pois saisi viedä. Olemme jo alkaneet häntä kouluttamaan asiassa, ja aika nopeasti Taateli tuntuu ymmärtävän mitä saa tehdä ja mitä ei.



Pari teistä on kysellyt Taatelin rodusta, siitä emme oikeastaan mekään sen enempää osaa sanoa. Sekarotuinen hän tietenkin on, kuten Liettuan maaseuduilla suurin osa koirista on, joten voimme vain arvailla. Kuitenkin, meille kerrottiin että Neuvostoliiton aikaisessa Liettuassa maaseuduilla ei paljoa rotukoiria nähty, ja yleisimpänä niistä olivat saksanpaimenkoirat ja mäyräkoirat, joten olettetavasti monissa maatilan koirissa on ainakin vähäsen näitä.

Iältään etsittiin noin 3-6 vuotiasta, eli aikuista koiraa, ja koon puolesta haluttiin pienempi koira, mutta muuten ulkonäöllä tai sukupuolella ei oikeastaan ollut meille mitään väliä. Enemmän etsittiin omaan perheeseen sopivaa luonnetta. 

Käskyjä ja temppuja hänelle ei ole taidettu opettaa, esimerkiksi istuminen ei luonnistu millään. Nimeään hän ei myöskään vielä tunnista, mutta siihenkin alkanut pikkuhiljaa reagoimaan enemmän. Taatelin alkuperäistä nimeä emme tiedä ja tarhanimeä Maxas hän ei ollut oppinut. Varmaan myös johtuu siitä, että kuulemma joka kolmas koira tarhalla saa saman nimen, joten tästä syystä nimenvaihto koti-Suomessa ei myöskään ollut ongelma. Nimeä hänelle mietittiin todella kauan, ja hetken aikaa vaikutti, että hänestä tulisi Taavi, mutta loppumetreillä keksimmekin hänelle nimeksi Taateli. Aluksi meille itselläkin oli vaikeaa kutsua häntä uudella nimellään, sillä kesän aikana olimme kehittäneet Maxas-nimestä useamman kutsumanimen, muun muassa Maksu ja Maksalaatikko. Nyt kutsumme häntä myös välillä englanniksi lausuttuna Tatel.




Yksi asia, mitä osasimme odottaa, olisi että Taateli ei olisi sisäsiisti. Ensimmäisen vuorokauden kotona hän pissaili sohvien ja nojatuolien juureen, mutta se oli selkeästi enemmän stressi-peräistä merkkailua, sillä isot pisut tehtiin kuitenkin ulos. Myös ensimmäisen päivän aikana parit kakat tuli tehtyä olohuoneen nurkkaan, mutta tämän jälkeen on meille selvinnyt, että koira onkin täysin sisäsiisti, ja hätä tehdään aina ulos.

Hän on myös selkeästi täysin tottunut hihnaan, ja ulkoilu remmissä ei ole ollut tippaakaan ongelma. Kun eteisessä otetaan hihna esiin, jo alusta asti riemu on revennyt, niin taitaa lenkille lähtö kuitenkin jollain tasolla olla tuttua. Aiemmin hänellä oli selkeästi ollut kaulapanta, sillä valjaat aiheuttivat hieman ihmetystä, kun piti etutassua nostaa, mutta siihenkin totuttiin nopeasti.

Ruuan kanssa meillä on myös ollut todella vähän ongelmia, loppuen lopuksi naksut maistuvat Taatelille, joskin syö hieman hitaammin kuin Topi. Saimme kuulla, että rescueilla voi olla vaikeuksia tottua normaaliin koiranruokaan, sillä moni tietenkin on syönyt vain mitä kaduilta löytyy, mutta Taatelin tapauksessa hän on varmaan syönyt kotona ruuantähteitä. Herkuille hän on todella perso, ja vielä alkukesän kuvissa sekä videoissa hän oli hieman pullukka. Nyt kotiin tullessa odotimme hieman pyöreämpää koiraa, muta tarhalla selkeästi on hieman kilot karisseet, ja kovin paljoa ei ole enää ylimääräistä. Emme edes aio aloittaa mitään kummempaa laihista, eiköhän hyvälaatuinen ruoka ja sen säännöstely tee nopeasti tehtävänsä.

Mistä Taateli taas ei tykkää, on puhtaat tuoksut. Varmasti lande-koiralle kaikki minun saippuat, shampoot, meikit ja kasvonaamiot ovat todella epäluonnollinen haju. Aina kun tulen suihkusta, tai olen juuri laittautunut, hän haluaa nuuskia kasvojani mielenkiinnolla, mutta hetken päästä tuhisee hajut nenässään. Jos pusuja haluan, niin ainut sauma niitä saada on kun tuoksun mahdollisimman paljon itseltäni, luonnollisessa äiti-hajussa.



Taateli oli alusta asti koira, joka hakee huomioo, nauttii rapsutuksista ja jopa pikku pusuja saadaan, mutta on ollut ihana viikon kuluessa huomata, kuinka hän alkaa kokoajan luottamaan enemmän ja enemmän, sekä ymmärtämään, että me taidetaan ollakin hänen perhe. Kuitenkin hän on viime kuukaudet ollut niin monessa uudessa tilanteessa sekä paikassa, ettei voinut samantien olettaa hänen ymmärtävän että tänne hän nyt jää meidän kanssa.

Tutustuminen toisiimme on tietenkin molemminpuolista, ja haluamme ehdottomasti poikaystävän kanssa edetä rauhassa, antaen koiralle mahdollisimman paljon omaa tilaa, ja myös itse katsomme tilannetta rauhassa. Tietenkin on ollut ihanaa, että hän pitää läheisyydestä ja haluaa huomioo, mutta emme halua myöskään pakottaa rakkautta, vaan se tulee kasvamaan ajallaan ja omalla painollaan. Hän tietenkin on aikuinen koira, jota emme tunne, niin emme myöskään halua viikossa liikaa nojautua tunteeseen, että tunnemme hänet täysin, vaikka hän onkin alkuun kovin helppo tapaus ollut, joten omanlaista varoivaisuutta pitää harrastaa.



Taateli on ikäarviolta viisi-vuotias, ja odotimme poikaystäväni kanssa todella reipasta ja energistä tapausta. Mietittiin, että mahtaa meidän elämä mullistua, kun olemme tottuneet kahteen seniorikoiraan, joiden päiväohjelma on viime vuodet oikeastaan ollut nukkuminen, ja aamuisinkin voisivat nukkua puoleen päivään jos äiti ja isi ei pakottaisi nousemaan aamulenkille. No, reipas ja energinen hän myös osaa olla, mutta kyllä Taatelille maistuu päikkärit ihan yhtä paljon kun Topille. Aamuisin hän myös mielellään jää pötköttelemään mahdollisimman pitkäksi aikaa, ja kiire ulos on olematon.

Taateli heti löysi oman paikkansa sohvalta, mutta kun ekana yönä yritimme häntä sänkyyn saada, ja jopa nostimme hänet ylös, hän ei millään malttanut siellä olla. Kuitenkin, hän jäi päivystämään minua sängyn viereen, ja selkeästi halusi yön nukkua lähellä. Teimme hänelle peitosta pesän lattialle, ja siinä hän on tähän asti yönsä nukkunut. Kuitenkin, hiljalleen häntä on alkanut sänky kiinnostamaan, ja ennen nukkumaanmenoa tullaan äidin ja isin väliin hakemaan huomioo, ja sillä sekunnilla kun heräämme herra päättää pompahtaa viereen. Eilen, kun menin poikaystäväni jälkeen nukkumaan, kaikki kolme olivat yhdessä sängyssä, ja vaikka itse siihen viereen tungin, niin ei Taateli lähtenyt sängystä pois. Aamulla hän kuitenkin oli taas omalla paikalla lattialla, mutta selkeästi hänestä vielä taitaa sänkykoira tulla.

Todella yllättävä asia on ollut, kuinka rohkea Taateli oikeasti on. Oletimme hänen hieman ihmettelen Etu-Töölön kaupunki-elämää, ja vaikka alkuun pari asiaa hämmästytti, niin hän ei ole tähän mennessä pelännyt mitään muuta kuin rappukäytävän portaita. Niitä hän ei suostu itse kävelemään, mutta hissit, föönit, imurit, sekä Mannerheminitien liikenne ovat kaikki menneet kuin vettä vain. Esimerkiksi fööniä kummasteltiin noin kaksi millisekunttia, jonka jälkeen kiinnostus katosi ja sen jälkeen se ei ole herättänyt minkään näköistä reaktiota. Aluksi hän hieman ihmetteli myös lähiterassin ihmisiä, ja ambulanssin sireenit saivat pään nousemaan ylös unilta. Kuitenkin, kaikkiin reagoidaan todella rauhallisesti, ja Taateli ei hauku lähestulkoon ollenkaan. Postin saapuminen, summerin soitto ja kotiin saapuminen ovat kaikki todella rauhallisia tilanteita, ja haukkua ei päästetä.

Eroahditusta hänellä ei myöskään ole. Kun kotoa lähdetään, tai vaikkapa aamuisin poikaystäväni lähitessä töihin, Taateli kovasti yrittää päästä ovenraosta mukaan, ja ensimmäisillä kerroilla jäi myös hetkeksi rapsuttelemaan ovea, mutta kuitenkin kotona ollaan oltu kiltisti, eikä se häntä näytä kovasti haittaavan. Monessa asiassa, kuten haukkuminen ja kotona oleskelu, Taateli varmasti ottaa myös mallia Topista, joka ei koskaan hauku, ja hänestä on helppo mallailla, että ei mitään hätää vaikka jäisivät kahdestaan kotiin.



Tässä kokoajan opimme tuntemaan toisiamme lisää, suurella sydämellä mutta myös varauksella. Tietenkään rescue-koiran ottamisessa ei voi olettaa, että koira on heti kuin oma, ja samalla kun meillä on ollut ihana nähdä kuinka hän ottaa meidät rakastavasti vastaan, niin on tämä pidempi prosessi, johon olemme luonnollisesti täysin varautuneet.

Tervetuloa kotiin, Taateli <3
 

Responses to Taatelin Ensimmäinen Viikko Kotona