Riviera Mornings


Täällä Ranskassa mennään! Reissu alkoi viime viikonloppuna Nizzasta, jossa herättiin useampi aamu todellisessa kämähotellissa. Hotelli oli varatessa näyttänyt ihan kivalta, ja hinnankin mukaan olisi pitänyt olla kaikkea muuta mitä vastassa odotti, mutta "hieman" läävä se oli. Kuitenkin osattiin ottaa asia huumorilla, ja olla välittämättä, lomalla kun ollaan. Pari outoa hajua on kylläkin syöpynyt meidän mieleen, ja toistamiseen ei jääkaappia uskallettu avaa :D

Nyt olemme kuitenkin saapuneet pieneen kylään rannikkolla, jossain Monacon ja Mentonin välissä, ja asumisessa on tapahtunut suuri parannus.  Meidän asunnossa on paljon tilaa, ja mikä parasta suuri partsi, jossa tänäänkin köllöttellemme ottamassa aurinkoa. Ja sitä täällä tällä hetkellä piisaa, jo heti aamu yhdeksältä mittarissa näytti 33 astetta, ja "feels like 39". Yllättävän helleaallon myötä Topi saa aika monta kylmää suihkua päivässä, ja on päässyt myös mereen pulahtamaan.



Sekä Nizzassa ja täällä meidän aamut ovat alkaneet aamukävelyillä koiran kanssa hakemaan aamupalaa. Nyt kun meillä on asunto, niin tallustamme kylän pienen pääkadun torille ja leipomoon, josta lähtee mukaan tuoreet hedelmät sekä vastapaistettu leipä. 

Lomalla tietty on mukana moni Foreverin tuote, minun monesti hehkuttamat Aloe Vera Gelly rauhoittamaan ihoa iltaisin, sekä varsinkin Forever Sun Lips suojaamaan myös huulia paahtavalta auringolta. Kuitenkin niiden lisäksi heitettiin ruumaan myös mukaan Forever Aloe Vera Gel -juomia antamaan tarvittua pirteyttä aamuisin. Juoma sisältää 99,7 % stabiloitua sisägeeliä laadukkaasta Aloe verasta, ja sen lisäksi runsaasti C-vitamiinia, joka varsinkin reissussa auttaa väsymykseen sekä edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa. Aloe vera itse sisäisesti nautittuna on myös vahva antioksidantti.



Aamuisin pieni ylimääräinen reippaus ei ole ollenkaan haitaksi, sillä lomallakaan en näköjään osaa nukkua pitkään, vaan tänäänkin silmät aukesivat jo kello 6.22. Pieni ylimääräinen C-vitamiinipommi siis ei ole yhtään haitaksi taistelemaan väsymystä vastaan. Tuote ei myöskään sisällä ollenkaan sokeria tai makeutus-, väri- tai säilöntäaineita, ja pakkaus on kierrätettävää Tetra-Pakia. Tuotetta myydään 12 kappaleen paketeissa.





Aamut täällä muistuttaa kieltämättä todella vahvasti Teneriffan aamuja, kun lämmössä haetaan aamupalat viereisestä boulangeriesta ja ne nautitaan partsilla. Onneksi myös edellisessä postauksessa mainitsemani epäonnet ovat takana päin ja loma on kovaa vauhtia päällä :)










 

Responses to Riviera Mornings