Minkälainen mä olen?


Instagramissa on nyt viime viikon pyörinyt bloggaajien kesken kysely, jossa seuraajat ovat saaneet kertoa, millaisen vaikutelman bloggaaja on antanut esimerkiksi ohimennen kadulla tai vaikkapa asiakaspalvelutilanteessa. Luonnollisesti kukaan somettaja ei ole täysin samanlainen kaupungilla kiertäessä kun vaikkapa videoillaan, niinpä oli hauska lukea teidän vastauksia. Paljon sain kauniita viestejä ulkonäöstäni, kiitos niistä, mutta en nyt erityisesti jaa niitä, joissa sain kehuja esimerkiksi kauneudesta, vaan ennemmin muusta yleisvaikutelmasta :)


"Olet tosi lyhyt/pieni/pikkuruinen/siro"
Joo! :D Tätä sain kuulla monelta teistä, että pienuuteni yllätti! Niinhän mä olen, tuntuu että vieläkin monille tulee yllätyksenä, että olen oikeasti aika lyhyt (159cm) ja muutenkin aika rimpula. Omaan kokooni nähden olen ihan sopusuhtainen, joten kuvista varmasti vaikea tajuta, että olen aika mini.

"Kiireinen."
Yleisin vastaus kaikista! Olen ihmisenä niitä, jotka eivät osaa kävellä hitaasti. Vaikka ei olisi kiire, mieluummin hiihdän paikasta A paikkaan B, kun kävelisin rauhassa. Tämän kaikki läheiseni tietävät, että paahdan aina täysiä ja perässäni saa juosta. Muutenkin olen aika kärsimätön, ja tykkään että kaikki tehdään nopeasti. Se taitaakin olla suomalaisille yleistä, Espanjassa tuli tätä tapaa hieman parannettua, mutta nyt Suomessa oltua tuntuu että on taas aina kiire, kiire, kiire.


"Samanlainen kuin olin somen perusteella kuvitellutkin."
Tämän myös moni laittoi, sain kuulla olevani hymyileväinen, lämmin, aidon oloinen, kohtelias, huomaavainen, positiivinen, nauravainen, ystävällinen ja iloinen asiakaspalvelutilanteissa, ja jopa nähdessään minut kauempaa. Tämä miellytti, sillä koen olevani suurimman osan ajastani niin omissa ajatuksissa, että helposti olisin voinut kuvitella olevani enemmänkin poissaoleva ja resting bitch facella antaa kuvan epäkohteliaisuudesta. 

"Tuima. Olit shoppailemassa yksin."
Siis näitä olisin odottanut enemmän. Monesti olenkin kuullut, että näytän aina vihaiselta. Tämä johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että en aina jaksa käyttää silmälasejani, ja lopputulos on, että siristän silmiäni, jotta näkisin paremmin. Tämä tietenkin tekee hieman vihaisen näköisen efektin, poikaystävänikin (kyllä, poikaystäväni, tästä lisää myöhemmin) sanoo aina, että näytän siltä kuin mököttäisin kokoajan. Joten en ole yhtään yllättynyt tästä! P.s. kierrän myös todella paljon kaupoilla yksin, kesken työpäivien se saa helposti hetkeksi ajatukset muualle. Shoppailu on minulle terapiaa, vaikka en ostaisikaan tai ole aikomusta ostaa mitään.


"Balilla Canggussa näin sinut ottamassa kuvia. Olit symppiksen oloinen siinä touhuissasi."
Jos mulla on mun kamerat, joskus vaan kuvailen ikuisuuden. Väännyn ja käännyn eri kuvakulmiin, vaihtelen kameran asetuksiaja objektiiveja, jne :D Moni ei tiedäkkään, mutta ensimmäisen blogini aloitin rakkaudesta kuvailuun, ja olin itse aina kameran takana. Se ei ole kadonnut minusta, ja tykkään vieläkin omaksi iloksi kuvailla, varsinkin reissuissa. Ne eivät yleensä päädy someen, mutta harrastaminen kameroiden kanssa tekee minut onnelliseksi. Jos taas sitten näit assarini kuvaamassa minua, se tuskin oli niin sympaattista... mietin monesti reissussa, että näytän varmaan ulkopuolisille terrori-ystävältä. Juuri sellaiselta, että kiva lomailla tuon kanssa kun siitä pitää ottaa kokoajan kuvia. Todellisuudessahan se oli assistenttini työ, mutta näytti varmaan ulkopuolisille erilaiselta.

"Kirppiksellä juttelit tosi paljon seuraajien kanssa."
Mä rakastan jutella teidän kanssa kun tulette vetäsee hihasta, tai vaikkapa jopa kun seuraajat moikkaa kadulla vaikka tietävät että en tunnista takaisin. Oli kiva kuulla monilta, kuinka sosiaalinen ja puhelias olen ollut, kun olette eri tilanteissa tullut moikkaamaan. Minua ei häiritse, jos asiallisesti tialnteen mukaan vetästään hihasta ja moikataan, mitä vihaan eniten on kun minua tuijotellaan tai kuiskitaan kavereille ja osoitellaan, että tuolla toi nyt on. Niin monet, myös aikuiset, tekevät tätä täysin häpeilemättä ja aivan edessäni, vaikka tietäisivät minun näkevän. Ymmärrän täysin, jos tulee vilkaistua toisen kerran kun näkee somesta tutut kasvot, mutta omasta mielestäni on epäkohteliasta esimerkiksi ravintolassa pitkän tovin vain tuijottaa toista henkilöä. Tämä ongelma onneksi toistuu vain Suomessa, siksi myös ehkä rakastin olla ulkomailla, kun ei näitä "julkisuuden" varjopuolia ollut niin monia :D 

"Leffateatterissa, vaikutit oudon rauhalliselta." "Asiallinen ja hyväkäytöksinen, jäänyt videoista vähän erilainen kuva."
Uskokaa tai älkää, myös minä osaan olla rauhallinen. On niin eri asia jos kuvataan kavereiden kanssa videoita tai storyssa höpöttelen täysiä, niin ihan oikea aikuinen minäkin olen ja yleisesti julkisilla paikoilla käyttäydyn sen mukaisesti. Ette kai kuvittele, että leffateatterissa läpi elokuvan yksin pelleilen :D Tosi monilta olen kuullut nimenomaan tätä, että ovat yllättyneet kuinka rauhallinen ja korrekti oikeasti olen, tuntuu vaan hassulta että jotkut oikeasti kuvittelee että olisin jotenkin kovin äänekäs tai hilluva luonne, vain koska ystävien kesken suljetuissa tiloissa välillä pelleillään ja naureskellaan. Varmasti moni teistäkin on kahden kesken parhaiden kavereiden kanssa aivan erilainen kuin esimerkiksi elokuvateatterissa.


"Näin teidät lentokentällä ja koneessa matkalla Uinon polttareihin Maltalle. Fiilikset näytti olevan katossa kaikilla! Hauskaa oli seurata teidän touhuja ja ihanalta vaikutit."
Joo fiilikset oli kyllä aivan huipussa, tulee hyvälle mielelle vieläkin kun miettii hauskaa reissua ja iloista, kesäistä mielentilaa, mikä kaikilla oli.

"Näin sinut lentokentällä koko Uinon polttariporukan kanssa tulossa Maltalta. Odotitte matkalaukkujanne ja olit kyyryssä maassa, näytit siltä, että itket. Naurahdin vain, että storyissa näkynyt Ananasraasteen järkyttävä darra jatkuu. Vasta myöhemmin luettuani tekstin Onnin poismenosta, ymmärsin sinun oikeasti itkeneen ja tuli todella paha mieli puolestani."
Valittevasti fiilis todellakin laski polttareiden lopussa, ja nämä ovatkin niitä tilanteita, joilta ei voi välttyä kun kymmenet tuhannet seuraa. Joskus elämä ja suru yllättää myös hyvin julkisilla paikoilla, ja jotkut tunnistavat sinut kun elät niitä hetkiä, joita et haluaisi edes kokea yksinkään, saatikaan muiden ihmisten edessä. En sano, etteikö näin voisi käydä myös ihmisille joka ei ole julkisuudessa, mutta on se surullista että näinä hetkinä välillä täytyy miettiä, että meneekö ne suoraan juoruiltavaksi keskustelupalstoille.


"Kävelit koirien kanssa yksi kevät ja vilkasit mua päästä varpaisiin kun olin hieman kevyemmillä vaatteilla liikenteessä."
Hupsista, anteeksi kauheasti. Käsi sydämellä voin kyllä sanoa, en ikinä tarkoituksellisesti mulkkaa tai katso nenänvartta pitkin, mutta ihminen tässäkin ollaan ja voipi olla jos olet kylmällä säällä ollut vähäpukeinen, olen saattanut katsoa toiseen otteeseen, että mitä. Myönnän, että siitä huomaa vanhentuvansa, kun aidosti katson hieman pahalla esimerkiksi teinien pukeutumista pakkasilla. Mutta tämä ei kohdistu vain tuntemattomiin, myös aikuinen ystäväni Aino saa kuulla kunniansa, kun menee pitkät pakkastalvet nilkat paljaana. Tulee oikein kauhea olo ajatellakin asiaa. Pahoittelut, toivottavasti en loukannut pahemmin :)

Responses to Minkälainen mä olen?