New for Fall

*Postaus sisältää mainoslinkkejä* Ajattelin tehdä ensimmäistä kertaa tällaisen syksyn uutuudet postauksen, sillä viime aikoina on tullut tehtyä hieman useampi ostos viileneviin keleihin, ja samalla ajattelin myös nostaa pari pr-firmoilta saatua kauneusuutuutta, jotka ovat jääneet jokapäiväiseen käyttöön. Minulla on säälittävän vähän vaatteita syksy- sekä talvipukeutumiseen, sillä Teneriffalle muuton myötä tuli suurin osa annettua ja myytyä pois. Viime talvena kuitenkin tein hätäisiä neule-, takki- ja saapas-ostoksia, mutta näitä kaikkia vieläkin omistan vain kourallisen. Joten nyt päätin varautua tulevaan syksyyn päivittämällä vaatekaappia.



Makkari Sneak Peek

Vaikka reissaaminen on ihanaa, on myös sieltä myös ihana palata kotiin. Tällä kertaa se oli poikkeuksellisen ihanaa, kun kotimme oli lähestulkoon valmis sisustusprojektissaan. Kuitenkin, makkaria emme saaneet ennen kesälomia valmiiksi, ja kuten kesän alussa arvelin, halusin saada kaiken valmiiksi ennen reissua, sillä projektin uudestaan aloittaminen olisi kaksi kertaa työläämpää. Nyt olemme kuitenkin löytäneet oikean henkilön tekemään viimeiset muutokset asuntoomme, mutta sitä ennen voisin näyttää myös meidän makuuhuoneesta pientä "sneak peek". Tosiaan, makkarin keltaiset seinät ovat piinanneet minua siitä asti, kun aloin poikaystäväni kanssa seurustelemaan, ja niiden on lähdettävä. Uusi väri seiniin on