BYE TENERIFE (FOR NOW)

28.06.2018

Alkaa pikkuhiljaa olla aika palata taas blogin puolelle pienen ikuisuuden jälkeen… kuvia on kertynyt kamerarullaan jo ympäri maailmaa, sillä me ollaan koirien kanssa Barcelonan kautta palattu Suomeen kesäksi. Vieläkin moni kyselee, muutinko pysyvästi takas, niin vastaus on ei. Enää en talvia vietä pakkasessa, vaan palaan sinne minne sydämenikin jäi.

Oon monesti puhunutkin videoilla ja blogissa siitä, kuinka tuo saari on tuntunut lyhyessä ajassa jo niin kodilta, enemmän kuin mitä Helsinki tai Suomi on tuntunut minun asuessani täällä 16 vuotta… en osaa selittää, miksi en tunne tähän maahan yhteenkuuluvuutta, tai miksi nytkin palattua kesäksi “kotiin” koen itseni ulkopuoliseksi. Koskaan ei ole tuntunut täällä täysin hyvältä, ja kulunut talvi vain vahvisti ne fiilikset, Joka tapauksessa Suomi on isänmaa, täällä on perhe ja olen ylpeä saadessani kutsua itseäni suomalaiseksi, mutta tässä elämäntilanteessa se koti on muuttunut Kanariansaarille pieneen paikkaan nimeltä Santa Cruz de Tenerife.

Värikkäät talot täynnä paikallisia yrityksiä, palmuja ja kaktuksia, kanarianlintujen ja papukaijojen laulua, tapaksia ja (halpaa) viiniä. Aika tunteelliseksi olin tulla viimeisinä päivinä ennen lähtöä. Enkä siksi, että sanoisin lopullisesti heippa, vaan aidosti tulee ikävä ennen paluuta takas syksyllä. Kaikki tutut nurkat ja keskustassa pyöriminen, omat vakkari ruokakaupat ja lähipuisto koirien kanssa lenkillä. Vaikka aluksi tuntu että asiat ovat vaikeita, kun niihin tottui niin todellisuudessa kaikki on siellä helpompaa. Ihmisten rento asenne ja manana-meininki tarttui, ja koen että mun oma luonnekin on pehmentynyt ja kehittynyt hektisestä elämäntyylistä uudenlaiseen.

Ylläoleva kuva kiteyttää mun saaren hyvin. Mun ranta Playa Las Teresitas, jonne mentiin tutustumaan äidin kanssa saman tien muutettua Teneriffalle. Valkoinen Saharan hiekka varpaiden alla ja kirkkaansininen vesi, tuntui käsittämättömältä että kyseinen paikka olisi mun uusi oma koti. Taustalla oma kaupunki, valkoinen auditorio, ja melkein nään ystäväni Lotan vanhan asunnon. Niiden takana mama-Teide, tunnettu tulivuori, valvoo saartaan.

Nyt pitää tottua, että taksit eivät maksa 3.50€ kaupungin halki ja mun ei tartte pyytää muovipussia ruokakaupan kassatyöntekijöiltä, vaan ne poimitaan ihan itse. Koirien piti oppia, että ulko-ovesta kun astuttiin sisään ei voinutkaan vetää suoraa spurttia ruokakipoille, vaan ekaksi on odotettava hissiä ja mentävä neljä kerrosta ylöspäin, kunnes ollaan kotiovella. Toiseen suuntaan olen innoissani tästä mahdollisuudesta ahmia joka päivä kunnollisia kasvisruokakorvikkeita (Quorn how I’ve missed you) ja salmiakin himon iskiessä sitä saa helposti kaupasta naposteltavaksi. On ihanaa, jos tylsistyy, tietää varmasti olevan useammasta suunnasta seuraa lähteä kahville tai viinille.

En halua kenenkään ymmärtävän väärin, mä en vihaa tätä paikkaa missä kasvoin loput lapsuudestani ja aikuiselämäni viime vuoteen saakka. Mun on vaan tosi vaikea selittää, mutta joku täällä on mihin en vaan samaistu, ja tuntuu kun juurtumisen ja minun välillä on suuri muuri. Se muuri murtui raivolla alas Teneriffalla, ja hengittäminen helpottui. Ahdistus ja masennus katosivat, ja pitkästä aikaa aidosti nautin elämästäni. Moni on kysynyt, että muutanko takaisin Teneriffalle syksyllä, vai menemmekö koirien kanssa muualle Eurooppaan asumaan. Sinäänsä olisi hauskaa käyttää mahdollisuutta nähdä ja asua muuallakin, mutta mun sydän särkyisi jo ajatuksesta, että en palaisi tuonne.

Not goodbye, but see you later <3

Kuvien paikka on tosiaan näköalatasanne Playa Las Teresitaksen yllä, jossa käytiin Olgan ollessa kylässä poikaystävänsä kanssa. Postauksen vika kuva oli pakko jättää muokkaamatta, tuota sinistä taivasta ja merta tulen kaipailemaan. Onneksi on nyt reissuja suunnitteillakin, niin jos Suomen kesä pettää sään puolesta, niin lämpöäkin on tiedossa.

Ja vaikka olen instaa päivitellytkin, sori poissaolo blogista. Nyt palailen ja on paljon jaettavaa 🙂

 

Kommentoi