SEIKKAILUA PART 2

04.04.2018

Pääsiäis-seikkailut vuokra-auton kanssa jatkuu. Pikkukylien ja vuoriston lisäksi tuli oltua enemmän myös etelässä, missä auringonlaskut ovat niin paljon parempia. Auringonlaskut yhdistettynä palmuihin on ikuisesti mun lemppari asia, siihen ei kyllästy koskaan. Kun päälle vuosi sitten olin ensimmäistä kertaa Teneriffalla Ainon kanssa, meidän hotelli oli Playa del Duquen vieressä, mutta muuton jälkeen en ollut vielä kertaakaan käynyt samalla rannalla. Nyt vietettiin aikaa myös sielläpäin, ja se on ehdottomasti Costa Adejen siistimpi ja kalliimpi turistialue. Rantakelit ovat lellineet ja tuollakin ollessa tuli ihan kunnolla paistateltua biitsillä. Vaikka aika turistitäyteinen paikka, Duque on silti yksi mun lemppari rannoista auringonottoon saarella.

Kun ilman Google Mapsia ajeltiin, päädyttiin yksi päivä sattumalta kurvaa moottoritieltä Fasnian kylää kohti, täysin tietämättä  millaiseen paikkaan ollaan ajamassa. Aika perinteinen pieni kylä, jossa keskustori ja pyhien takia todella hiljaista, mutta kylän ulkopuolella oli suuri hautausmaa, jossa käytiin pyörimässä. Haudat eivät olleet maassa, vaan hautausmaa oli suuri sokkelo seiniä, joihin haudat oli upotettu. Mielenkiintoisena asiana huomasin, että todella monet äidit ja tyttäret olivat haudattu yhdessä. En ole ennen törmännyt paikkaan, jossa monien vuosikymmenten erolla äiti ja tytär haudattaisiin yhdessä, esimerkiksi avioparin yhteishaudan sijaan. Tämän lisäksi Fasnian ulkopuolella oli kukkula, jonka mäen pieni tie oli niin jyrkkä, että epäiltiin pääseekö meidän pieni auto edes sitä ylös. Huipulle kuitenkin päästiin, ja siellä oli huippu maisemien lisäksi pieni kappeli. Onneksi tuli vähän pyörittyä ilman päämäärää, molemmat näistä paikoista oli kiva nähdä ja normaalisti ei tulisi koskaan eksyttyä paikalle.

Oon alkanut yksinollessa huomata, että mulla on välillä vähän vaikeuksia päättää mitä söisi. Isoja aterioita on turhauttavaa kokkailla, kun syö aina yksin. Siksi onkin parasta, kun mies on myös täällä ja saan kokkailla meille molemmille, kun kummiskin tykkään puuhastella keittiössä. Kaasu-uuniani en oikein vielä hallitse, mutta marinoitu kala on super hyvää myös pannulla foliossa paistettuna.

Mainitaan vielä, että me käytiin jopa pääsiäiskirkossa sunnuntaina. Täällä suurin osa väestöstä on katolilaisia ja pääsiäinen on heille todella pyhä juhla.  Messuja on useampi päivässä, ja me luultiin menevämme englanninkieliseen sellaiseen, mutta ei se sitä ollutkaan. (Kas kummaa kun jälleen netistä löydetty tieto ei pitänyt paikkaansa, onkohan yhdelläkään yritykselläkään oikeita aukioloaikoja netissä :D) Ihan loppuun asti ei jaksettu pitkää messua vieraalla kielellä kuunnella, mutta oli jo ihmeellinen tilanne, että me molemmat edes herättiin kirkkoa varten. Naureskeltiin poikaystävän kanssa, että ei ihan kuviteltu vuosi sitten kun alettiin tapailee (ja tavattiin humalassa kavereiden kautta), että vuosi myöhemmin vietettäisiin sunnuntai-aamu kirkossa eikä krapulassa sängyn pohjalla.

No mutta, tässä loput meidän viime viikon kuvista. Vähän on tullut palautetta videoiden puutteesta, pitää kuvata taas pian 🙂 

Kommentoi