MOROCCO PHOTO DIARY

20.02.2018

Ekoja kuvia Marokon reissultamme! Olin Marrakechissa kahdeksan päivää poikaystäväni kanssa, ja minulle tuttuun tapaan kamerani sauhusi näpeissä ja laukasinääni lauloi. Tuli taas otettua tuhansittain kuvia, ja tällä kertaa pääsin ekaa kertaa kunnolla testaamaan mun uutta Olympus OM-D E-M10 Mark III -4Kjärjestelmäkameraa. Olympus haastoi minut palaamaan ajassa taaksepäin ja muistelemaan, koska innostukseni valokuvaukseen alkoi ja miten se on muuttunut vuosien varrella. Toteutus tälle kaupalliselle yhteistyölle Olympuksen kanssa ei olisikaan voinut osua parempaan aikaan, sillä olen itse huomannut viime kuukausina valokuvaustyylini jälleen muuttuneen dramaattisesti. Ehkäpä tekin pidempään seurailleet ootte huomannut saman?

Mun kiinnostus valokuvaukseen alkoi aika “vanhana”. Kuulun vielä siihen sukupolveen, jolla oli simpukkapuhelin lukio-iässä, ja älypuhelimet huippukameroineen olivat vasta tulevaisuudessa. Puhumattakaan someista, joihin kuvia olisia jaettu. Blogitkin alkoivat yleistymään vasta mun parikymppisten jälkeen. Niistä itsekin kiinnostuin, ja aloin pyytämään kavereitani ottamaan musta asukuvia, joita sitten lisäilin mun pieneen blogiini. Painotus oli nimenomaan asuissa ja selfieissä, kuvakulmia sun muita ei niinkään mietitty, vaan kuva oli dokumentti siitä mitä olin pukenut päälleni. Vasta tutustuttuani muihin bloggaajiin, ymmärsin kuinka paljon kameran valinnalla ja kuvaustyylillä on tärkeyttä. Pikkuhiljaa opettelin paremmaksi kuvaajaksi, ensiksi ostamalla puolijärkkärin, sitten minijärkkärin. Siitä sitten siirryin ensimmäiseen järjestelmäkameraan, johon ostin yhden objektiivin. Ei montaa vuotta vierähtänyt, kunnes päivitin edullisemman mallin parempaan ja laadukkaampaan järkkäriin, ja lisäsin pari putkea kuvauspakettiin.

Siitä se sitten lähti, hurahdin tähän uuteen harrastukseen niin vikkelään, ja rakkaus ei vieläkään ole loppunut. Mulla ei ole tarvetta kuvata aina ja kaikkea, mutta frendit tietävät, kun kamerani saan käsiini, niin ei paljoa muu maailma enää kiinnosta, varsinkin kun ulkomailla pyöritään. Olen loistavaa reissuseuraa, tiedän. Ja niinpä blogini oli tehnyt kuperkeikan, kun ennen pääasia oli saada paras asu kuvaan, nyt oli tarkoitus saada paras kuva asusta. Aloin miettimään tarkemmin lokaatioita ja kuvakulmia, ja paljon tuli kokeiltua erilaisia muokkaustyylejäkin. En vanhassa blogissani oikeastaan paljon yhtään kirjoittanut mitään, vaan se oli enempi visual diary, ulospääsy uudelle harrastukselleni.

Samalla tavalla kun ennen ajattelin puhelimesta, että on vain yksi oikea merkki, niin myös kameroissa tämä näkemykseni on muuttunut. Vaikka olen vuosia kuvaillut tietyllä kameralla, olen bloggaaja ja kuvaus on suuri osa ammattiani, niinpä kalustoa voi ja pitää olla enemmän, sekä laitteita eri käyttötarkotuksiin ja tilanteisiin.

Jos teitä kiinnostaa päivittää kuvauskalustoa, niin postauksen lopussa löytyy aivan mahtava vaihtodiili tarjous Olympus Shopiin.

No nyt kuitenkin sukelletaan hieman vanhoihin kuva-arkistoihin, ja aloitetaan allaolevasta kollaasista, joka ajoittuu ajalle, jolloin olin noin 16-22 vuotias. Lukion alkuaikoina saimme perheeseen ensimmäisen digikameramme, mutta vielä silloin ei tämä digitaalinen kuvausmaailma kiinnostanut. Pari vuotta myöhemmin digipokkareiden suosio nousi, niiden hinnat tipahtivat ja niin myös minä ja kaverini aloitimme dokumentoimaan tekemisiämme useammin. Muistikorteille tallentui (nykypäivään verrattuna aika huonolaatuisia) hetkiä koulusta, teinibileistä ja vähän myöhemmin myös ulkomaan matkoista. Koiristani jaksoin räpsiä monia otoksia, mutta kaikissa kuvissa oli yhtenäistä, että kuvakulma oli aikalailla se, missä kuvaaja oli luonnostaan ja alun perin kuvanotto hetkellä, ei menty kyykkyyn ottamaan kuvia alaviistosta eikä noustu ravintolan tuoleille ottamaan lounaasta muistoa suoraan ylhäältäpäin. Ja pieniäkään muokkauksia kuville ei tehty, tuolloin vielä kaikki sähelsi Paint-ohjelman kanssa. Poseeraminen oli itseasiassa kovin saman tyyppistä mitä teemme edelleenkin, kun otamme kavereiden kanssa kännykällä kuvia “vain omaksi muistoksi”. Hassuja ilmeitä ja turistiposeja, eli sisältöä mikä ei tietenkään päädy instagram-feediin.

Pari vuotta ajassa eteenpäin ja seuraavaan kollaasiin. Kyseessä siis blogini alkuvaihe, kuten aiemmin mainitsin, tällöin tarkoitus oli vain saada kuva asusta. Sijainnilla ei niin väliä, suurin osa onkin vain kavereiden kanssa nopeasti räpsitty Helsingin jalkakäytävillä matkalla kahviloihin ja shoppailemaan. Edelleen mentiin pikku pokkarikameralla, ja kuvia en muokannut, mutta olin oppinut kamerasta säätää hieman valotuksia ja aloin arvostamaan luonnonvaloa, mistä syystä otinkin suurimman osan selfieistäkin ikkunan edessä. Muistan edelleen, kun suunnittelin mitä laitan päälle kun nään kavereitani ja pyysin siskoa ja äitiänikin ottamaan minusta kuvia. Näissä kuitenkin aina mietin ilmeitäni, ja muistin hymyillä. Tarkoitus ei ollut niinkään poseeraa, vaan aika vanhanaikainen käsitys siitä mikä hyvä kuva, eli hymy. Kuvien rajaus oli kieltämättä hieman erikoinen, erittäin pitkiä kuvia, ja en ekassa blogissani paljoa tehnyt kuvista samankokoisia leveydeltään, eli ihan Tetrikseltähän koko homma näytti.

Sitten, vihdoinkin saavutaan aikakauteen, jossa ei ole vain kuvia, vaan valokuvausta. Blogin myötä tulivat myös blogikollegat, ja tytöillä olivatkin hienot isot kamerat ja vaihtelivat objektiiveja. Aloin kuvailemaan parin neidin kanssa, ja siinä sitten ryminällä opin niin monia asioita, joita en aiemmin olisi edes ajatellut. Syväterävyys oli se uusi juttu, joka näkyikin vahvasti kasvavassa blogimaailmassa ja etenkin Pinterestin ihmeellisessä maailmassa. Oma blogini, kuten monen muunkin, muuttui katukuvaustyyliseksi, ja tässä vaiheessa sillä alkoikin olla väliä, mistä kuvakulmasta kuva on otettu, kuinka sen rajaa ja kaikkein suurimpana muutoksena tuli kuvauspaikat. Enää ei otettu lähikuvaa asfaltilla, vaan aloimme pomppimaan ja kyykistelemään keskellä katuja saadaksemme kuvaan sen lisäefektin. Asujen tärkeys edelleenkin pysyi, ja kuvia alettiin ottamaan myös asusteista, kengistä ja laukuista. Tällöin myös aloin parantelemaan kuvia pienillä säädöksillä, lisäilin valoa ja kontrastia, ja Photoshopilla siloittelin ihoa.

Tämä on ehdottomasti suurin kehitykseni vaihe valokuvauksessa. Vaikka blogini tyyli onkin nykyään muuttunut paljon, niin tällöin opin lähestulkoon kaiken mitä edelleenkin sovellan kuvaamisessa. Tarkkaan valitut asetukset, aukot, valotukset jne. Opettelin kuvailemaan eri valoissa, ja myös salaman kanssa hämärässä ja pimeällä. Tykkään näistä kuvista, mutta ongelma oli, että mietin liikaa mitä muut bloggaajat tekee ja miltä kuvien pitäisi näyttää saavuttakseen sen saman clichen.

Onneksi aloin kuitenkin nopeasti löytämään sitä omaa kuvaustyyliä, ja viimeinen kollaasi kuvastaakin tyyliäni juuri ennen nykypäivää. Kuten allaolevista kuvista näkyy, ostin laajakulmaobjektiivin ja sillähän pitikin sitten kuvata kaikki 😀 Ystäväni varmasti muistavat tämän vaiheen, kun ruotsalaisten bloggaajien innoittamana iso järkkärini nousi ylös pään yläpuolelle ja meni maan tasolle kun etsittiin parasta tasoa ottaa painavalla 20mm objektiivilla kuvia. Jopa asusteet ja lähikuvat halusin otettavan sillä. Posettaminen was real ja hymy jäi jonnekin kaupan kassalle ostaessani tätä uutta kalustoa kameraan. Olin jo oppinut kaiken tarpeellisen järkkärin asetuksista, nyt haastoin itseäni oppimaan toimimaan erilaisten linssien kanssa. Kuvien muokkauskin muuttui hieman dramaattisemmaksi, ja aloin jossain vaiheessa myös filtteröimään kuvia vahvasti, ja tehostamaan esimerkiksi auringonvaloa. Uusi lempparini olikin vastavalo-kuvat ja grain-efektit.

Tämän vaiheen jälkeen blogini kuitenkin hiljeni, ja kuvia otin omaksi ilokseni ja pientä instagram-tiliäni varten.

Sitten päädytäänkin nykypäivään, ja tämän postauksen kuviin. Tässä onkin tapahtunut se dramaattisin käänne, kummasti tuntuu, että kuvaustyylini ympyrä sulkeutuu. Olen käynyt läpi suuren skaalan oppimista, käytännön asioissa sekä taiteellisessa mielessä, ja blogini kuvat jälleen muistutttavat monella tapaa enemmän alkuajan kuin viimevuosien kuvia. Tämän postauksen nykypäivän kuvat ovat kaikki otettu Olympus OM-D E-M10 Mark III -4Kjärjestelmäkameralla ja heidän kittiobjektiivilla Olympus M.Zuiko 14-42mm f3.5-5.6 (lukuunottamatta itse kamerasta otetut kuvat).

Olen palannut hieman alkeellisempaan tyyliin kuvata, ja mallinomainen posettaminen on jäänyt enemmän taka-alalle. Edelleen, kameran laatu ja terävät kuvat ovat minulle äärimmäisen tärkeitä, katson asetukset tarkkaan, mietin kuvakulmaa ja olen paneutunut entistä enemmän kuvanmuokkaukseen, vaikka olen sitäkin vähentänyt. Kaikille objektiiveilla on käyttötarkoituksensa, ja edelleen tarvitsen ja rakastan kokoelmaani, laajakulmasta viiskyt milliseeni, mutta esimerkiksi syväterävyyden ja aukon suuruuden tärkeys ei ole mulle enää niin oleellinen. Olen löytänyt oman kultaisen keskitieni, missä hyödynnän kaiken oppimani mutta olen ottanut rennomman otteen itse kuviin.

Edelleenkin ruokapöydässä nousen tuoleille, kaverit joutuvat saavat ottaa kuvia ties mistä kuvakulmista ja ruoka-annokset asetellaan pöydälle tarkkaan järjestykseen. Myös tilanteet on hieman lavastettuja, kävelykuvia otetaan se 30 ennen kuin yksi onnistuu, käsiä harotaan hiuksissa saadakseen liikettä kuviin ja monet arkiset tilanteet ovat lavastettuja ainakin siinä määrin, että ruokaseurani mitä todennäköisemmin joutuu nousemaan ylös pöydästä ottamaan kuvan. Mutta omalla kohdalla hymy on palannut kuviin, sekä ruuat oikeasti syödään. Kuvaan oikeaa elämää, ja paljon mietin visuaalisuutta, mutta myös aitoutta ja ainakin yritän tehdä omaa juttuani, miettimättä liikaa mitä muut tekee ja miten saisin enemmän suosioo. Suurella todennäköisyydellä kuvaustyylini saattaa taas heittää kuperkeikkaa ja muuttua pian, mutta tällä hetkellä tykkään rennommasta otteestani, missä joka ikinen pikku yksityiskohta asuissani ei tarvitse omaa kuvaa blogiin.

Näissä Marokon kuvissa on käytetty Olympuksen kameran mukana tullutta objektiivia ja itseasiassa myös automaatti-asetuksia. Kuvia on muokattu erittäin vähän, olen editoinut hieman valoja, varjoja ja kontrastia. Myös Instagram-feedini analysointi on jäänyt, kadottaen raskaat filtterit ja ylivaloitukset, ja olen päästänyt etelän värit valloilleen. Itse aloitin kuvausharrastuksen reippaasti aikuisiän kynnyksen ylittäneenä. Kunnon kamerarungolla ja pienellä valokuvaus-silmällä siinä voi onnistua helposti. Olympuksen minijärkkärit ovat myös loistavia, reissussa sekä arjessa kun haluaa kantaa kameraa useammin mukana, sillä pienen painon ansiosta ne eivät tunnu tiiliskivinä laukun pohjalla.

Onko täällä ketään lueskelemassa, joka on seuraillut mun blogin touhua streetstyle-ajoista, tai jopa alusta asti? Entäs kuinka moni on huomannut näitä viimeaikaisia muutoksia kuvissani ja muokkaustyylissä?

Minkälaisesta tyylistä te tykkäätte eniten? Olisiko kiva nähdä laajempia asukuvapostauksia ja palata sumennettuihin taustoihin, tai vaikkapa arkisten hymykuvien sijaan palata takaisin poseerauksiin ja artsy-tyyliin? Onko mielestänne kivempi kun en muokkaa kuviani niin paljon, vaikka se ei osoita niin paljoa ammattitaitoa?

Olisi mahtavaa kuulla teidän mielipiteitä 🙂

Jos teitä kiinnostaa päivittää kalustoa ja oppia kehittymään kuvaajana, Olympuksella on nyt vaihtodiili, jolla saat vanhasta kamerastasi vaihtohyvityksen Olympus Shopista 15.3.2018 saakka. Päivitä vanha kamerasi OM-D E-M10 Mark III R KIT -järjestelmäkameraan mihin tahansa kameraan, merkistä riippumatta, saat 150€ vaihtohyvityksen, mutta jos päivität vanhan Olympus PEN-kameran, saat 300€ hyvityksen. Kampanjan lisätiedot ja toimintaohjeet löydät täältä.

9 Responses to “MOROCCO PHOTO DIARY”

  1. Sonja says:

    Värikäs “realistinen” kuvaustapa on kiva. Yliasetellut ja mietityt kuvat ovat jotenkin elottomia eikä niin mielenkiintoisia. Pieni epätäydellisyys tekee kauniista täydellisen. Itse olen kokematon kuvaaja mutta osaan kyllä arvostaa hyviä kuvia. Ehkä mäkin joskus vielä opin😊

  2. Jade says:

    En ole seurannut sinua vasta kun pari vuotta mutta voin sanoa että nykyiset kuvasi ovat ihania, niissä on herkkyyttä mukana ja ovat hyvin luonnollisia. Ei kiitos poseerauskuvia, niitä on insta ja blogimaailma ääriään myöten täynnä.

  3. Nita says:

    Näin valokuvausta harrastavalle oli kiinnostusta herättävä julkaisu. 🙂 Luonnolliset, hyvälaatuiset ja elolliset kuvat kiinnostaa 😍

    • Sini says:

      Kiitos! Vielä itekkin vähän hakusessa mikä se oma juttu on, kun vasta vaihtunut tyyli, mutta pikkuhiljaa alkaa löytyy ja tuohon tähdätään! 🙂

  4. Ella says:

    Seurailin sun blogia aika loppu vaiheilla ja harmitti kun et enää kirjoitellutkaan. En kyllä tajunnu yhtään aluksi ku ananasraaste tuli et tää on sama ihminen 😀 kyl nykyää kuvat on ihanempia ja mun mielestä vaikuttaa just nimenomaan ammattitaitoiselta, kun kuvat on käsittelemättömiä mut hyvin otettuja. Jatka siis samalla linjalla <3

    • Sini says:

      Aijaaa! Ihanaa kun kommentoit, kiva aina kuulla jos joku sieltä asti! Joo aika dramaattinen muutos kuvaustyylin muuttumisen lisäksi tietty tuo tukanväri. Pitkä musta tukka ei ehkä niin helposti yhdistettävissä nykypäivään, vanhoja kuvia saattaa kuitenkin muistaa 🙂 Kiitos paljon ihanasta kommentista ja kiva kun jaksat vieläkin lueskella! <3

  5. Ella says:

    Seurailin sun blogia aika loppu vaiheilla ja harmitti kun et enää postaillutkaan. En kyllä tajunnu yhtään aluksi ku ananasraaste tuli et tää on sama ihminen 😀 kyl nykyää kuvat on ihanempia ja mun mielestä vaikuttaa just nimenomaan ammattitaitoiselta, kun kuvat on käsittelemättömiä mut hyvin otettuja. Jatka siis samalla linjalla <3

Kommentoi