TENERIFFA JOULUAATTO KUVINA

29.12.2017

Pikkasen paljon oli jouluaatolta kuvia käytävänä läpi, kun kaksi ihmistä hilluu kameran kanssa. Videolta saatoittekin jo nähä mitä touhuttiin, ei kauhean perinteinen joulu ollut, mutta parempaa en olisi voinut toivoa. Mulle ylipäätänsä täällä asuessa merkitsee todella paljon, että olen löytänyt ihmisiä, kenen kanssa oli mahdollisuus viettää pyhäpäivät yhdessä. En ole koskaan ollut kovin iso jouluihminen, ja Suomessa todella usein haluasin vaan skippaa joulun kokonaan, niin ruokailu ja viinit italiaisessa ravintolassa hyvässä seurassa oli enemmän kuin tarpeeksi. Lapsena meillä oli kylläkin ihanat joulut kotona, varsinkin jenkeissä asuessa, mutta aikuisiällä en ole osannut enää innostua samalla tavalla.

Päivällä pyörittiin kaupungilla, otettiin valokuvia ja pyörähdettiin joulutorilla. Mangusto ja kumppanit saivat myös pitkästä aikaa perhekuvia, valokuvaajan ongelmat kun on aina itse kameran takana, niin ei ole itsestään kuvia, joten mä mielellään tällä kertaa räpsin heistä muistoja myös.

Päädyttiin  aivan keskustaan italiaiseen Compostelana-ravintolaan, enimmäkseen siksi, että oli ainut paikka joka oli vielä illalla auki jouluaattona. Syötiin pitsaa ja pastaa, ja juotiin useammat copa de vinot. Huomatkaa kuvista myös Gabrielan Spongebob-tikkari, ja tietty neiti halusi myös hattaraa, ja jouluna sai haluamansa.

Kun oltiin illalliset syöty, päädyttiin vielä pyörimään kaupungilla ja Gabriela halusi tutkailla jouluvaloja. Oli hassua, kun kadut olivat ekaa kertaa aivan tyhjät ja ihmisiä ei ollut missään, keskusta oli aivan aavekaupunki ja pikkutyttö juoksenteli pääkadulla yksikseen. Leikkipuistoon oli vielä päästävä hillumaan sokerihumalaa pois ja neiti päätti tarjoilla meille mielikuvitusjäätelöitä jätskirekasta.

Joidenkin mielestä nämä katuvalot täällä saattaisivat olla vähän överit, mutta mun mielestä ne oli just sopivat. Tykkään kun täällä panostetaan jouluun, vaikka tämän kuukauden onkin ollut aikamoiset värikarnevaalit joka kadulla. Myös kaikki istutukset on vaihdettu joulutähtiin.

Tällainen jouluaatto meillä, joulupäivä oli vielä vähemmän perinteisempi, kun mentiin Teiden tulivuorelle ja katsottiin auringonlasku rannalla, siitä lisää pian 🙂

Kommentoi