HAPPY HOLIDAYS MEIDÄN JENGILTÄ

24.12.2016

happy-holidays

Hyvää joulua kaikille lukijoille täältä Kalliosta meidän pieneltä perheeltä! <3  Onni ja Topi jo kovasti odottaa joulupukkia kylään, pienokaiset ei oikein ymmärrä, että ihan jokaista koiranpentua pukki ei kerkee jouluna näkemään…. Tämäkin kuva on Patun ottama (@patrickkarkkolainen), otettiin läpällä kesken kuvausten “joulukortti” kuva ja täähän onnistukin ihan hauskasti 😀 heitin vitsillä, että laitan siihen joulu emojeja päälle, Patu varmaan suuttuu kun näkee, että menin sen tekemään, anteeksi :’D

Mulle sateli seuraajilta paljon kritiikkiä, kun viime viikolla sanoin, että välitän perheestäni, mutta en halua heidän kanssaan joulua viettää. Porukka ei nyt oikein ymmärtänyt mitä tällä tarkoitin, väitettiin itsekkääksi jne, joten avataan nyt taas hiukan. Jos mua on seurannut yhtään enempää tämän viimeisen vuoden, varmaan on jo selvinnyt, että menen aikalailla oman meiningin mukaan, enkä suostu tekemään mitään muiden oletuksien mukaan. Mä nään isääni useamman kerran viikossa, ja äitiä ja hänen perhettä kerran kaksi viikossa. Se, että se ei välity joka kerta someen asti, ei tarkoita, etteikö he ovat olemassa ja kuinka paljon heistä välitän. Ja rakastan, että nähdään usein ja voidaan olla rennosti kaverimaisesti, mulla on todella läheiset välit vanhempiini. Mutta valitettavasti mulle joulu ei merkitse paljoa, koen sen hirveän väkinäisenä juhlana. Viimeksi kun olen oikeasti nauttinut joulusta, oli lapsena kotona kun asuin vielä perheeni kanssa. Se on vain yksi päivä muiden joukossa, mutta sitten stressataan lahjojen hankkimista, ruokien laittoa (meidän perheessä kukaan ei edes erityisesti tykkää perinteisistä jouluruuista), sitten julkisilla liikkumisesta sateessa ja tuulessa kahden koiran kanssa, julkiset loppuu ajamasta jossain vaiheessa, sitten makselen takseja kun ramppaan paikasta toiseen, ja kaikkien on pakko siinä sitten jutustella väkisin kun on se joulu. Tämä kaikki oli pari vuotta sitten kaksi kertaa kauheampaa, kun oli eksän kanssa ja oli hänenkin perheet ja anoppilat koluttavana. Silloin oikeasti odotin vain sitä hetkeä, että päästään kaikesta häslingistä ja kiireestä kotisohvalle koirien kanssa pötköttelee.

Joku pari vuotta sitten päätin sitten että saa riittää 😀 musta on ihanaa, kun perheet kokoontuvat jouluisin ja nauttivat toistensa seurasta, varsinkin esimerkiksi kaverit, jotka eivät nää vanhempiaan ja sisaruksia niin usein. Mutta mä nään vanhempiani todella usein, varsinkin iskää kun itse teen kotoota töitä ja hän on eläkkeellä. Päätin, että kun joulu aiheuttaa vaan päänsärkyä mulle, niin en vaan jaksa esittää, että nauttisin siitä. Mun vanhemmat on kattoneet mun meininkiä jo melkein 28 vuotta, ja tietävät, että tällainen mä olen. Ehkä ekan vuoden äitiä vähän harmitti, että en halua heitä nähdä, mutta ymmärsi nopeasti, että se ei ole henkilökohtaista. Iskää ei tainnut edes koskaan haittaa.  Nään heitä yleensä kuitenkin aina juuri ennen joulua, tai heti sen jälkeen 😀 Eilen menin äidin luokse normaalille illalliselle, katottiin perheenä telkkaria, ja makoiltiin ruuan jälkeen sängyssä ja juoruttiin. Ei mitään stressiä tai vastaavaa… Tuollainen korvaava joulu mulla on aina nykyään heidän kanssaan. Iskän kanssa sama, hän on nyt Tallinnassa, mutta kun hän palaa, tehdään yhdessä yhtä paljon niitä normijuttuja mitä yleensä.

Ja tämän jälkeen, kun näin päätin, joulu on ihan parasta. Nukun myöhään, skippaan treenit pari päivää, ja ollaan koirien kanssa kotona ja vietetään nimenomaan sitä joulurauhaa. Heräsin tänään, menin ruokakauppaan ja vanhaan kauppahalliin, ostin jääkaapin täyteen ruokia. Vaikka muuten ei joulu mun elämässä näy, niin yksi juttu on pakko aina saada jouluna, mätileivät. Rakastan niitä, mutta syön niitä vain kerran vuodessa, jouluna. En vaan oikein ymmärrä, jos joulu yksin on mitä mä haluan, ja se ei loukkaa läheisiäni, niin miksi sen pitäisi vaikuttaa seuraajien elämään niin vahvasti. En mä ole surullisena kotona itkemässä yksin, olisi mulla perhe kenen kanssa viettää tämä päivä, tää on mun oma päätös. Joku päivä varmaan tulee taas mies elämään, ja sitten pitää ainakin hänen perhettä käydä näkemässä, niin nyt vaan nautin näistä sinkkujouluista kahden tärkeimmän kanssa 😀 Jotenkin kyllästyttää ihmisten oletukset, että asiat pitäisi tehdä tietyn normin mukaan, tai muuten mussa on jotain vikaa. Joulu on mulle nyt vaan yksi päivä muiden joukossa, varsinkin kun en ole yhtään uskonnollinen. Normaalisti ollaan kuitenkin joulupäivä oltu Jennyn kanssa, kun hänellä on silloin synttärit, mutta nyt kun neiti on toisella puolella maailmaa, niin vietän sen muiden ystävien kanssa 🙂

Tällainen joulu mulla, toivottavasti kaikki siellä ruudun toisella puolella viettävät omansa juuri niin kuin itse haluavat, olisi se yksin tai yhdessäolosta nauttien, mutta koittakaa pyhien yli vähän rentoutua! <3

4 Responses to “HAPPY HOLIDAYS MEIDÄN JENGILTÄ”

  1. Minna says:

    Moni tekee asioita tottumuksesta tai pakosta eikä sitten nauti yhtään. Ihailen, että olet osannut tehdä joulustasi sun näköisen! Rauhallista joulua teille kolmelle!

    • Sini says:

      jep, ja jotkut tykkää kiireestä ja hässäkästä, toiset osaa jopa viettää joulua yhdessä ilman näitä, mutta kunhan kukin tekee tyylillään 🙂 kiiitos, sinne myös! <3

  2. VP says:

    Rentouttavaa joulua sulle ja koirille! 🙂

Kommentoi