KUKA MÄ OLEN?

31.08.2016

Heippa! Ajattelin nyt tehdä tämmöisen pienen perus esittelyn, blogiin saattaa eksyä lukijoita muualtakin kun mun someista, ja esimerkiksi snäpissä kasvu on niin suurta niin näitä asioita kysellään tosi usein. Eli tämmöinen FAQ alkuun 🙂

SINI, 27 VUOTTA, HELSINKI
Eli Sini Savolainen, syntynyt helmikuussa 1989, eli ensi talvena tulee täyteen kymmenen vuotta täysi-ikäisyyttä.
Perheeni on kaksi koiraa, Onni ja Topi. Onni täyttää syyskuussa 14 vuotta, sain sen yläasteella, eli puolet mun elämästä kulkenut mukana. Ei ollut epäilystäkään kun 18-vuotiaana muutin omilleni, että otanko koiran mukaani. Se on mun soulmate. Topi täytti heinäkuussa 8 vuotta, eli tuli mulle ja mun eksälle sen jälkeen kun olin muuttanut kotoo jo pois 🙂
Muuten perheessä isi, jonka kanssa ollaan super läheisiä. Äiti on myös, hänestä kysellään usein, ollaan kyllä väleissä mutta en häntä, tai hänen perhettä, someen kuvaa. Mulla on myös isosisko, joka on naimissa ja lapsia löytyy kolme, mutta emme ole tekemisissä juuri ollenkaan.
 

Syntynyt Varkaudessa, mutta ootettiin vaan mun tuloa, että päästiin Jenkkeihin muuttamaan. 6-viikkoisena muutettiin Atlantaan, Georgian osavaltioon. Siellä viihdyttiin jonkun aikaa, sit joku hetken mielijohde vanhemmilla oli muuttaa Suomeen muistaakseni mun ollessa 5-6 vuotias. Silloin asuttiin hetki Kauniaisissa. Mutta aika nopeasti koko omaisuus pakattiin taas, ja suunnattiin takas Atlantaan, missä asuin 13-vuotiaaksi asti. Tästä syystä mulla ei myöskään ole kaksois-kansalaisuutta, mitä kysytään usein. Jenkeis pitää asua tietty määrä vuosia putkeen että sen saa, ja mulla se määrä rikkoutu tuossa. Kiitos äiti ja isi.

Kun muutettiin takas Suomeen, asuttiin eka vuokralla hetki Nöykkiössä, kun vanhemmat rakennutti taloa Soukkaan. Siellä sit elin varmaan noin 14-vuotiaasta eteenpäin, kunnes muutin 18-vuotiaaana ekaan omaan kotiin Matinkylään. Eksän kanssa asuttiin kolmessa eri asunnossa ihan Ison Omenan vieressä. Eron jälkeen muutin hetkeksi kaverin luokse vuokralla Vantaalle (kyllä, espoolainen muutti Vantaalle omasta tahdosta…) , mutta oikeestaan viihdyin siellä kun se oli niin kaukana vanhastaa elämästä, sai rauhassa rakentaa itteensä uusiksi 🙂  Kuiteskin kämppis elämän olikin tarkoitus olla vain väliaikaista, ja olen aina halunnut asua Helsingissä. Etin täydellistä kämppää jonkun aikaa, ja unelmien asunto sattui eteen tammikuussa. Tää jäi melkeen multa saamatta, kun joku toinen meni edelle, mutta kyseinen henkilö ei koskaan saapunut vuokrasopparin kirjoitukseen, niin olin tokana jonossa, ja ihan taivaassa kun mulle soitettiin että kämppä oli mulle. Eli Helsingin Kalliossa, Torkkelinmäellä asun nykyään.
 

Olen sinkku. En tiedä miksi tämä asia niin monia häiritsee, jopa niin paljon, että olen saanut viestejä että elämäni on kovin surullista ilman miestä, mutta itse olen täysin tyytyväinen tähän tilanteeseen. Olen koko pienen elämäni seurustellut, pitkän suhteen jälkeen eksyin suoraan seuraavaan laastari suhteeseen, ja nyt oon vasta puoli vuotta ollut “sinkku”. Säätöjähän tuntuu varsinkin kesällä olla vaikka muille jakaa, mutta poikaystävää ei ole. Oikeesti olen vasta tähän muuttaessa helmikuussa ekaa kertaa ikinä asunut yksin, mun mielestä on ainaski ihan tervettä kokea välillä tämäkin puoli elämästä. Mulla ei ole mitää tarvetta olla riippuvainen miehestä koko elämääni, kyllä se oikea osuu kohdalle jossain vaiheessa, nyt aion nauttia tästä yksinolostakin.
 
Parhaat ystävät ovat Jenny, jonka kanssa tutustuttiin kosmetologikoulussa. Ainoon tutustuin aikoinaan blogin kautta, ja samoin Essiin ja Valtteriin.
 
Koulut mulla on käytynä Espoonlahden lukio ja yksityinen kosmetologikoulu Helsingissä.
Tällä hetkellä bloggailun lisäksi teen YouTube videoita, snäppäilen, periscopessa joskus hengaillut ja instagramiin lisäilen kuvia. Kaikki somet löytyy tuolta reunasta. Syksyksi olisi vähän isompia suunnitemia, mutta ne ovatkin super salaisia ennen kuin asiat on selvillä 🙂
 
 

Rakastan matkustamista. Rakastan myös kotiani, mutta mut on kasvatettu yli 5 miljoonan henkilön kaupungissa, niin välillä tää Suomi alkaa tuntumaan liian pieneltä ja pitää päästä pois. Tykkään muutenkin nähdä maailmaa vähän kaikinpuolin, en vaan kiiltokuvaa ja viiden tähden hotelleja. Valokuvaus kun on lemppariharrastukseni, niin sitä teen lähestulkoon taukoamatta reissuissani. Tästä syystä tää blogi tulee aika vahvasti olemaan matkailublogi, jos ei aina tekstin, mutta kuvien osalta ainaski.

 
Kuvia kun on jakaa vuosien varrelta, tulee tukka ainaski olemaan kovin eri värinen ja mallinen tässä blogin edetessä 😀
 
Tervetuloa kaikki uudet lukijat!
 
Ja moni kyselikin, niin nyt myös blogi löytyy Bloglovinista!

 
Kuvat: kevät 2015, Helsingin säätytalo, Lotta Winqvist
 
On muuten yhet mun lempparikuvat mitä musta koskaan otettu 🙂 Lotta osaa. Tänne blogiin tulee siis paljon vanhojakin kuvia, ja sit ripottelen tietenkin väliin myös uusia.

28 Responses to “KUKA MÄ OLEN?”

  1. Anonyymi says:

    Ihania kuvia!!♥

  2. Anonyymi says:

    Moi tää postaus oli niin hyvä ja oot ihan paras. Oon käyny jokapäivä stalkkaamas et millo uuspostaus tulee💕💓💗😙😘😍

  3. VP says:

    Vähänkö upeita kuvia! Ja hyvä postaus, odotan jo innolla seuraavaa 🙂

  4. Anonyymi says:

    Oon aina miettinyt että oletteko jannen kanssa kavereita kun et esim tossakaan maininnut jannea vaan valtterin ?

  5. Sini says:

    eiks ookkin..kunnia kuuluu lotalle 🙂 <3

  6. Sini says:

    hahah ihana 😀 <3

  7. Sini says:

    kiitos! joo pitää nyt pitää tää säännöllisenä 😉

  8. Anonyymi says:

    Mahtavia kuvia!! Odotan innolla uutta postausta😍😍 muuten mikä puhelin sulla on? 🙂

  9. Sini says:

    oon läheisempi valtterin kanssa 🙂 on hyvin pitkä liuta ystäviä, joita en ole vielä kahdessa blogi tekstissä maininnut, ei tarkoita että ovatko ne olemassa..

  10. Sini says:

    kiiitos! <3 honor8 sain tällä viikolla, ja oon ihan in looove 😉

  11. Laalaa says:

    Olis kiva kuulla joskus tarkemmin mitä kouluja oot käyny ja millasia duuneja sulla on ollut! Jos vaan siis haluat raottaa lisää sun menneisyyttä 🙂

  12. Sini says:

    heii, mun duuni historiasta oon just tänään kirjoittanutkin postauksen, julkaisen vielä tällä viikolla 🙂 kouluista, noh lukio (sama meiniki kun varmaan kaikissa lukioissa) ja sit yksityisestä koulusta en vältsis halua ees tehdä postausta, ei ole mitään positiivista sanomista koko paikastaa, tuntuis pahalta heittää pelkkää kuraa mestasta 😀

  13. Anonyymi says:

    Ihana oppia tuntemaan sua näin syvällisemminkin <3 Onneks rupesit kirjottamaan taas! Onko jotain erinäistä syytä, ettet oo siskos kanssa tekemistä vai miksi näin? T: Utelias vain

  14. Sini says:

    on erityinen syy, oikeestaan ehkä vaan se että jos on liian erilaisia miksi väkisin yrittää, aina ei ihmisten ole pakko olla läheisiä vaikka olisivat samaan perheeseen syntyneet 🙂

  15. Anonyymi says:

    Voi vitsi miten ihanaa ja helppolukuista tekstiä! Tykkään ihan miellettömästi! ^^

  16. Anonyymi says:

    Moikka! Tosi kiva blogi sulla:) mua kiinnostais tietää onko sulla joitain lapsuuden ystäviä sieltä atlantasta keneen olet vieläkin yhteydessä? 🙂

  17. Anonyymi says:

    oot upee <3

  18. Anonyymi says:

    Ihanaa kuulla enemmän susta ja aikasemmastakin elämästä! En kyllä ymmärrä miks ihmiset sinkkuudesta niin paljon kommentoi, sehän on ihan parasta ku on aikaa itellee ja kaikille muille läheisille ja pystyy tehä just mitä haluu ite, jatka samaa mallii 😉 ja tommonen iso elämänmuutos on itelläki käynnissä tällä hetkellä mitä sä oot käyny läpi niin ihana kuulla muidenkin tarinoita 😀 mäkin lähen aasiaa reppureissaamaan ja tyhjentämää päätä kaikesta pahasta kuukauden päästä nii olis kiva kuulla sun aasia reissuista enemmän kans! Ihme avautuminen meikällä täällä kommenttiboksissa mut anyways ihanaa että jaat vähä enemmän ja kiitos <3

  19. Anonyymi says:

    Huippua että sulla on blogi! 🙂 Voisitko muokata blogin niin että se asettuisi myös mobiililla kunnolla? Hankala lukea kännyllä kun ei oo oikeen kokonen.

  20. Sini says:

    heii ihana kuulla! tervetuloa lueskelemaan 🙂

  21. Sini says:

    heippa! joitakin kavereita jäänyt että ehkä kerran vuodessa vaihdetaan kuulumiset, mutta suurin osa on muutenkin opiskelujen myötä muuttaaneet pois Atlantasta eivätkä palanneet 🙂

  22. Sini says:

    jep älä, miettinyt samaa 😀 hei nyt uusimpaan postaukseen sit kommentoimaan kyssäreitä 🙂 ihanaa että jaksatte lukea <3

  23. Sini says:

    hei laitoin asetuksista sen mobiili jutun, toivottavasati toimii nyt paremmin 🙂

  24. Anonyymi says:

    Hei en ole mistään kanavasta aiemmin tähän nähnyt vastausta,mutta tupakoitko tai oletko joskus? Ja jos, niin mille merkille olet uskollinen? 😀
    T.marlboro ice blast

  25. Sini says:

    Olen snäpissä kyllä sanonut, että olen nuorempana polttanut vakituisesti, mutta nykyään oon täysin savuton 🙂 eikä tulisi mieleenkään polttaa enää.. paljon parempi olo fyysisesti kun on täysin savuton.

  26. Anonyymi says:

    Leuka loksahti auki kun luin, että oot Varkaudessa syntynyt 😀 Täällä yks varkautelainen seuraaja!

  27. Anonyymi says:

    Sini sä oot tosi ihana💕 I love you😘 Mä RAKASTAN tätä sun blogin "tyyliä" ja sun kertomistapaa😆💖

Kommentoi