ROSSIT

18.08.2018

Viikko sitten juhlittiin Ainon ja Samulin häitä rennossa tunnelmassa. Jo perjantaista me morsiusneidot kokoonnuttiin hotelli Lilla Robertsiin, vähän chillailua mutta myös valmistelua seuraavan päivän juhliin. Tässä postauksessa on melkeinpä kaikki kuvat mitä itse otin viikonloppuna, halusin keskittyä hetkeen ja pysytellä poissa kamerasta ja kännykästä, valokuvaajat kuitenkin räpsivät menemään pitkin päivää, pääsee sitten ammattikuvien kautta muistelemaan päivää 🙂 Ja muutenkin, koen että meidän molempien ollessa bloggaajia, Ainon kuuluu saada itse jakaa häidensä yksityiskohdat sitten ajallaan. Enemmän tällainen mekko/tukka/meikki-postaus siis mun osalta.

 

Mekon olin tilannut jo keväällä Asokselta suoraan Suomeen, ja en vieläkään käsitä miten tuo oli mulle ihan järkyttävä säkki kun sen ekaa kertaa puin päälleni. Sitä lyhennettiin, kavennettiin ja vetskaritkin meni uusiksi, vaikka mekko oli petite-mallistoa. Vähän jännitti kun vasta reissujeni jälkeen, kaksi päivää ennen häitä sain sen ompelijalta, että istuuko ollenkaan. Kuitenkin, ilman välisovitusta aika hyvä lopputulos tuli.

Kampauksen kävin laittamassa Kampin Korttelin Qhairissa Sannalla (sponsoroitu). Halusin rennon boheemin lettikampauksen ja juuri täydellisen sellaisenkin sain. Kiitos vielä Qhair!

Meikin tein itse.  Maskeeraja-kaveri olisi mielellään mut meikannut, mutta kun tykkään niin kevyestä meikistä nykyään niin jotenkin en halunnut edes juhliin paljoa pakkelia, niin tuntu turhalta vaivata ketään 😀 En ole varmaan pariin kuukauteen käyttänyt muuta meikkipohjaa kuin puuteri, mutta juhlien takia laitoin pitkästä aikaa vähän cc-voidetta ja ripsinauhat antamaan vähän säihkyä silmiin. Muuten aika sama meikki kun arkenakin, tykkäsin kun mun näköinen.

#UinonPolttarit

14.08.2018

 

Noniin, nyt kun olisi Rossien häätkin vietetty, palataan hieman polttaritunnelmiin! Videokin on tulossa, ja siellä on sitten enemmän materiaalia kuin tässä postauksessa 🙂

Ainolla oli polttareiden suhteen toiveena, että vain morsiusneidot ovat niitä viettämässä ja että kohde olisi ulkomailla. Kuitenkin, kun neiti tiesi pääsevänsä matkalle, yritettiin mahdollisimman hyvin pitää kaikki muu salaisuutena. Viikonloppujen käydessä vähiin, Aino oli osannut arvata että yllättämme hänet kyseisenä viikonloppuna, mutta kun polttarit alkoivat jo torstai-aamuna, saatiin edes vähän yllätysmomenttia kun hän ei osannut odottaa niiden alkavan niin aikaisin.

Aino on varmaan ainoa ihminen, jonka onnistuu herättämään tuohon aikaan päivästä, mutta iltapäivästä minä, Lotta, Emma ja Sarah treffattiin ilmapallojen kanssa valkoisella teemalla Kalasatamassa ja pimputettiin Aino (ja koirat) hereille, ja polttariviikonloppu alkoi.

Ainolla oli parisen tuntia aikaa valmistautua matkaan. Olimme tehneet polttari-soittolistan, jota hänelle soitettiin kiusaksi. I took a pill in Ibiza, From Paris to Berlin, Pummilla Tallinnaan ja California Dreaming soivat taustalla, kun syötiin brunssia. Ainolle annettiin tehtäväksi pakata mukaan erilaisia asukokonaisuuksia, kaupunkilomille sopivaa sekä rantatamineita useammat, joista sitten valittiin mukaan ne mille hänelle tulisi oikeasti käyttöä.

Taksilla lentokentälle ja Ainolle kuulokkeet ja silmälaput päähän. Tästä tuli teiltä paljon kyselyjä, että saatiinko Aino koneeseen asti, ilman että otettiin nuo pois. Lentokentällä tietenkin turvatarkastuksessa ne pitää ottaa pois, ja hetken aikaa neiti sai olla muutenkin ilman, kun syötiin vielä välipalaa (väärällä portilla tietenkin). Matkalla omalle portille hän sai ne taas päälle, ja henkilökunta antoi luvan mennä koneeseen ne päällä. Aino raukka kuunteli samaa surkeeta “minne mennään” -soittolistaa varmaan 50 minuuttia yksikseen 😀 Kun koneessa kuulutettiin matkakohde, Ainolla pauhasi musat taustalla, mutta turvallisuusohjeiden ajaksi musiikit piti ottaa pois. Kun kuulutukset olivat ohi, Aino sai taas palata meidän seuraan ja matkakohde Malta selvisi hänelle vasta kun laskeutumiskuulutus tuli. Eli jossain sentään onnistuttiin! Ihmeteltiin kuitenkin, miten hän ei vahingossakaan nähnyt tauluilta matkakartasta kohdetta, mutta onneksi ei ollut sitten keskittynyt sen enempää. Hauskaa, että niin moni teistä kyseli tästä aikeissa tehdä sama kavereiden polttareissa.

Ekana iltana tultiin vaan kämpille, asetuttiin taloksi ja käytiin ruokakaupassa hakemassa iltaherkut ja pitsaa, sekä aamupalaa seuraavalle aamulle. Mentiin ajoissa nukkumaan, sillä seuraavalle päivälle oli aamuvarhain ohjelmaa.

Aikaisen herätyksen jälkeen kuski tuli hakemaan meidät, ja matkattiin kohti turistibotskia. Mentiin Hornblower Cruises lautalla Maltan Comino saaren kuuluisalle Blue Lagoonille. Kun saapuu veneelle ajoissa, sai varattua yläkannelta itselleen sopivat paikat auringossa löhöilyyn. Vene parkkeeraa suoraan laguunille, ja kyseisen firman vene on paras, kun se on pitkästä rivistä aluksia se, joka on viimeisenä poukamassa, eli ei toista venettä heti edessä ja suoraan uintialueen vieressä. Veneen yläterassilta pääsi hyppäämään veteen, tai vaihtoehtoisesti pystyi myös mennä vesiliukumäkeä. Minä ja Sarah kirmailtiin kun lapset, kun muut menivät aina altaalta portaita. Veneellä oli myös ravintola, josta sai tietty juomiakin ja fysioterapeutti, jolta Ainon kanssa otettiin hieronnat. Henkilökunta oli todella mukavaa ja vaikka kokemusta jakoi sata muuta turistia, oli toi Hornblower Cruises loistava valinta, ja hinta-laatusuhde tuolla päiväretkellä oli erittäin kohdallaan.

 

Blue Lagoon oli ihan mieletön paikka, kaikista maailmankolkista missä olen ollut, en ole koskaan eläessäni nähnyt niin kirkasta ja upean sinistä vettä. Mutta, pakko mainita sinne matkaaville, että pienellä saarella ja poukamassa käy päivittäin kuulemma noin 7000-8000 turistia, ja siltä se näyttikin. Kovinkaan yksityisenä paikasta ei saa mitenkään nautitttua. Paikka kuhisi ihmisiä kuin muurahaispesässä, mutta meidän veneen kannella onneksi oli suhteellisen rauhallista. Muut tytöt eivät tästä syystä edes jaksaneet käydä maissa, ja se oli melkein ymmärettävää kun Ainon kanssa mentiin sinne kahdestaan pyörimään ihmispaljoudessa.

Pitkän aurinkopäivän jälkeen iskettiin kämpille, suihkuun ja alettiin valmistautua “pääpäivää” varten. Ensimmäisenä rennosti tortilla-ilta, ja paljon jutustelua ja tyttöhöpinöitä.

Auringon laskettua kamera jäi jonnekin päin asuntoa ja ainoat kuvat tallentuivat polaroidille.

Ilta jatkui Maltan bilemestalle Paceville, jossa iskettiin shisha-baariin ja yökerhoille. Lotta kun oli raskaana, hän ja Emma palasivat alku-illasta takaisin kämpille, mutta minä, Sarah ja morsian jatkettiin joraamista yökerhojen pöydillä, ja ehkäpä kurvattiin myös strippibaarin kautta 😀 Omaksi muistoksi tuli myös kuvattua videolle suurin osa illasta, ja niin järkyttävää materiaalia ei ole moni nähnytkään. Poikaystäväni oli hieman sanaton kun näki niitä 😀 Me kolme vedettiin täysin hangover-leffan mukaisesti. Tuo Malta olikin aika loistava valinta polttareille, tuolla uskalsi tuhansien muiden juhlijoiden keskellä rällästää, kaikkialla muualla maailmassa olisi varmaan pitänyt edes vähän yrittää käyttäytyä…

Seuraavana päivänä vietettiin krapulaa, ja käytiin kaupungilla pyörähtämässä. Kuvaa ja videoo on hyvin vähän, neiti Savolainen oli hieman heikossa hapessa. Ikä ei tule yksin, ja sen huomaa parhaiten viinittelyjen jälkeen. Epäreilua oli se, että en edes ollut yksin humalassa edellistä iltaa, mutta ainut joka siitä kärsi sitten seuraavana päivänä.

Olotilojen helpottaessa alettiin laittautua viimeistä iltaa ja illallista varten. Sain Bubbleroomilta yhteistyönä meille nämä ihanat Bride Squad ja Bride to Be -aamutakit.

Saatiin Bubbleroomin sivuilta myös nämä ihanat mekot kaikille, Ainolle oltiin tilattu oma yllätyksenä. Kuvailtiin hieman Portomason venesatamassa, ennen illallista italialaisessa ravintolassa veden äärellä. Viimeinen illallinen meni kuvaus- sekä somekiellossa, ja pysyttiin poissa kameroista, puhelimisista ja videokamerasta, ja nautittiin toistemme seurasta. Pienen kaupunkikävelyn jälkeen matkasimmekin takaisin asunnolle ja aamulla oli lähtö takaisin kotiin.

Videokuvaa tuli kuvattua paljon enemmän kuin kuvia, ja koitan saada polttarivideon teille nopeasti kasaan. Ihan ensimmäiset pätkät kun yllätettiin Aino aamulla ovat jotenkin vaurioituneet, ja vaikka kamera ne toistaa en saa niitä kortilta siirrettyä. Olen ihan varma, että joku ammattilainen saa asian korjattua, niin pitää se nyt ensiksi selvittää kun olen vihdoin reissuista päässyt kotiin 🙂

Kiitos tytöt vielä kivasta viikonlopusta! <3

Onni 21.9.2002-23.7.2018

25.07.2018

Kaiken näköisistä vaikeista asioista tullut kirjoitettua blogiin, mutta tämä on ylivoimaisesti kamalin postaus kirjoittaa. Kuitenkin, haluan teille seuraajille jakaa tämän asian.

Meidän Onni nukkui pois viime sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, erittäin pitkän sairaalapäivän jälkeen. Juuri ennen koneeseen nousua Maltalla, päivitin storyni, kuinka ikävä mulla on mun poikia ja en edes pääse näkemään heitä ennen lähtöämme Italiaan poikaystäväni kanssa. Kuitenkin, koneen laskeuduttua, poikaystäväni oli tullut viestiä, että mun pitää soittaa heti koneen laskeuduttua.

Onni oli Topin kanssa hoidossa mökillä, ja hän oli jälleen tipahtanut huonosti hyppiessään alas sängyltä. Meille kävi suurinpiirtein samoin viime kesänä, jolloin päädyttiin Onni leikkaamaan, ja hän selviytyi kuntoutuksesta loistavasti. Postaus löytyy täältä.

Koirien hoitaja lähti sunnuntaina saman tien tuomaan Onnia bussilla Helsinkiin. Suurinpiirtein 8 tunnin päivystyksessä odottelun jälkeen, selvisi, että tällä kertaa Onnin toinen lonkka oli jälleen mennyt sijoiltaan. Sitä ei saatu yrityksistä huolimatta paikoilleen, joten jälleen olisi suuri leikkaus ja pitkä kuntoutus edessä. Kun viime vuonna koiran eutanasia ei tuntunut oikealta vaihtoehdolta, tänä kertaa tiesin heti, että en pistä koiraa kestämään sitä uusiksi, vaan oli tullut Onnin aika päästä kivuistaan.

Onni oli viimeisenä vuoden aikana vanhentunut paljon enemmän. Kuurouden lisäksi sokeus oli alkanut vaivaamaan, ja dementia kiusasi useampia päiviä. Sokeus aiheutti paljon kömmähdyksiä, ja mun sydän pomppaili viime aikoina noin kaksikymmentä kertaa päivässä kun se kaatuili sohvalta ja sängylle hyppiessä meni ohi. Vaikka lääkärit olisivat Onnin mielellään vielä leikanneet, tiesin, että se voi olla vain viikoista tai kuukausista kiinni, ennen kuin taas käy huonosti.

Mun ainut toive olisi ollut, että reissusta palaneena ja suoraan sairaalaan tulleena, oltaisiin edes yhdeksi päiväksi saatu vielä Onni kotiin, saanut nukkua sen vieressä yhden yön, antaa herkkuja ja Topi olisi saanut sanoa heipat isoveljelleen. Kuitenkin, kun lonkkaa oltiin yritetty laittaa paikoilleen, Onni oli todella suurissa kivuissa, ja viimeinen päivä olisi mennyt niin suurissa lääkehuuruissa ja ilman kykyä seistä, niin noin puoli kahden aikaan yöllä 23.7.2018 Onni päästettiin viimeisille unille, minun ja poikaystäväni antaen hänelle paljon pusuja, haleja ja rapsutuksia.

Tiedän, että päätökseni oli oikea ja Onni sai elää erittäin pitkän elämän täynnä rakkautta, ja pysyi hyväkuntoisena loppuun asti. Innokkaan hyppäilijän ja riehujan mieli kuitenkin tahtoi mennä nopeammin kuin keho, ja pomppuilu oli tällä kertaa liikaa.

Onni pääsi pilven reunalle pomppimaan sydämensä kyllyydestä, kuulee taas lintujen laulua ja vanhuus ei vaivaa. Sieltä se kattelee meidän perhettä, joka on nyt fyysisesti vain kolme, mutta Onnia ei ikinä unohdeta ja sen paikka mun sydämessä tulee aina olemaan kovin suuri.

Meillä oli tosiaan maanantai-aamuna lähtö Italiaan, mutta todella raskaan vuorokauden jälkeen peruutettiin matka. Aamusta lähdettiin mökille hakemaan Topia kotiin, ja vietettiin siellä perheenä aikaa yhdessä. Kuitenkin, yhdessäolon jälkeen Topi päätettiin jättää vielä hoitoon, ja poikaystävän kanssa ostettiin uudet lennot, vuokrattiin uusi auto ja lähdettiin kuitenkin suunnitellulle lomalle. Kotona oleminen ahdisti liikaa, ja oltiin odotettu reissua yhdessä todella paljon. Yhtä innoissaan tämä reissu ei alkanut, mutta surulomalle oli tarvetta. Olemme nyt aloittaneet matkan etelä-Italiassa, ja vaikka hetkittäin tuntuu että itkulle ei ole loppua, aiomme viikon ajan yrittää vähän myös nauttia.

Kyynelsilmin kirjoitan tätäkin postausta. Jokainen joka mut tuntee, tietää että mun elämäni suurin rakkaus on mun koirat, ja menetys tällä hetkellä on todella suuri. Tulen päivittelemään somejani kevyillä aiheilla ja lomakuvilla, mutta tällä hetkellä arvostaisin ymmärrystä, että olen hieman poissaoleva. Mulla olisi ollut monta vlogiakin julkaistavana, my day ja Topin synttärit, mutta ajatuskin nyt katsoa videoita missä Onni on elossa tuntuu todella pahalta, sen aika ei ole ihan vielä. Myöskään railakasta polttarivideota en vain henkisesti pysty alkaa käsittelemään, toivottavasti jaksatte odotella vielä parisen viikkoa. Olin myös ennen reissua kuvannut parit yhteistyökuvat, missä Onnikin näkyy, ne tulevat jokatapauksessa tietenkin julki.

Vaikka tapahtuma kävi Onnin ollessa hoidossa, niin parempaa vara-äitiä koirilla ei voisi olla. Olga on jo kahdeksan vuoden ajan aina hoitanut koiriani, ja ei ikinä tekemättä sitä varoen. Onni vaan oli niin menevä tapaus, ja sen kanssa oli välillä ihan mahdotonta kun vauhdille ei löytynyt loppua. Oon niin kiitollinen, tuesta mitä Olga ja poikaystäväni ovat antaneet, parempaa ystävää tai kumppania ei voisi toivoa.

Rehellisesti kirjoitin tämän postauksen saadakseni sen pois alta, koskaan ei olisi ollut aikaa, jolloin olisin halunnut tätä aloittaa. En edes jaksa oikolukea tai tarkistaa kirjoitusvirheitä, silmät turvonneena ja itkuisena päätän tämän postauksen tähän. Nyt olemme täällä reissussa ja tästä menen vielä Santorinille äitini kanssa. Elämä jatkuu, hetken aikaa todella surullisena, surun helpottaessa ikävä tulee aina pysymään.

Vaikka en itse viettänyt Onnin kanssa viimeisiä päiviä, oli hän lempipaikassaan maailmassa, eli mökillä, ja nauttinut siitä täysin rinnoin. Ja mulle on todella tärkeää, että sain itse olla viimeiset hetket hänen kanssaan, enkä toisella puolella maailmaa. Onni sai viettää viimeisen vuotensa onnellisena Teneriffalla, vietettiin viimeinen loma yhdessä Barcelonassa, vietettiin Topin juhlat perheenä yhdessä ja koko elämänsä hän oli todella rakastettu koira.

Meillä on onneksi meidän nakkimakkara-Töpseli vielä antamassa meille paljon rakkautta. Mulla oli rikkaus melkein 16 vuotta saada pitää Onni ja saada häneltä niin paljon rakkautta ja tukea. Nämä kuvat olivat tarkoitettu vain omaan käyttöön, mutta niiden jäädessä viimeisiksi yhteiskuviksi meistä, poikkeuksellisesti ne julkaisen blogissa.

Onni, rakastan sua <3